"Ellin kanssa me tulimme", sanoi Janne tanakasti. "Ellin? Minkä Ellin?…" Aatu oli vielä ympärilleen katsastavinaan, vaan ei sittenkään muka Elliä huomannut. "Eikös se Soivion Elli tullut jo Antin kanssa?" mahtaili hän.
Janne arvasi heti, mistä tuuli kävi ja miksi Aatu ei Emmalan Elliä näkevinään ollut. Vaan siitä hänen mielensä vasta miehistyikin … koettakoonpahan suoraan herjata, koettakoonpahan, niin — — — ja Jannella jo käsnyrkiksi kouristui.
"Ei kuin tuon Emmalan Ellin kanssa", sanoi hän ja rauhalliseksi tekeytyä koetti, vaikka vanha Aatami lihan ja nahkan välissä kutkusi.
"Vai oli sinulla semmoisiakin, kuin herrassekalia", äännähti Purolan Aatu ylpeästi kannoillaan pyörähtäen ja toisten jälkeen vesakkoon päin alkoi astua letkutella.
Pahasti muljahtelivat Jannella silmävalkuaiset ja sitä vailla se oli, ett'ei jo kiehahtanut, vaan vielä hän kumminkin itsensä hillitsi eikä perään lähtenyt. "Ryökäle!" murahti hän vaan ja Kantolan Saaraan päin kääntyi, "vielähän tässä illan päälle litviiki tehdään…"
Kääntyessään huomasi hän, että toinenkin oli Aatun sanat kuullut, sillä hehkuvan punaisena karotti Elli raukka ja Saaralle nauraa koetti, joka arveli muka päällekin päin näkyvän, että Elli oli ikänsä hyvillä päivillä ollut. Hätäkös se semmoisessa isossa talossa kuin Mattilakin! … ei ollut monella sellaisia suuruspaikkoja ja toimeen täytyi tulla sittenkin…
"Terve, terve Saara! Mitäs sinne Kantolaan kuuluu?" Janne ei ilennyt
Elliin katsoakaan ja mielipahaansa Saaran kanssa tuulotteli.
Mutta Ellin korvissa se yhä soi tuo Aatun herjaus: herrassekalia! Ei hänelle koskaan oltu isän todellista nimeä sanottu eikä säätyäkään, mutta olihan hänellä muistissa, mitä pastori kerran oli Mattilan emännälle pirtinperäkammarissa puhunut eli paremminkin, mitä emäntä oli huudahtanut!… Ikäkautensahan hän kuulla oli saanut, ett'ei hän aivan, eikä hetikään, toisten rinnalle kyennyt, vaan kehnompi oli ja avioton äpärä! Tuo Aatun sana se sentään niin paljon entisiä aatteita herätti ja mieltä katkeroitti niin … niin, että itkeä olis tahtonut, jos ilennyt olisi… Vaan se se kun yli meni, niin silloin se päinvastaiseksi löi; aina hän oli alla kynsin saanut olla ja muiden haukuttavana ja höperö sitä huokailemaan ruvennut, mutta tästä lähtein ei … ei puhettakaan! Lie tuolla elämällä muitakin puolia, kuin katkeruus ja kärsimys, jos vaan ne oikein valita älysi … ja nyt päätti Elli koettaa!
"Saara, hoi! Mitäs te jo olette tanssineet täällä? Tokko te meille Jannen kanssa mitään enää jätitte, vai?…" Ja Elli oli äkkiä niin virkeäksi muuttunut, silmät ikään kuin säkenöivät ja ääni niin kummallisen iloiselta kajahti, että Jannekin ihmetellen häneen päin käännähti.
"Mitäkö jo tanssineet olemme, sitäkö kysyt, Elli?" kysähti Saara, joka ei mitään huomannut.