Matkalla olivat eväätkin niin huvenneet, ett'ei muuta ollut kuin kuivahko leipäkannikka, jonka viime aterialta oli säästänyt. Kun sattuisi löytämään Tuuteron Matleenankaan, niin ainahan se neuvoa tietäisi yösijaa ja tienestipaikkaa, vaan … mikä se tuokin kötykkä on?
Elli oli jo tulliin saapunut ja vahtimiehen hökkeli se oli, joka siinä tien vieressä oli. Nyt oli kivikatu edessä ja sitä myöden hän astelemaan lähti, vaan kovin oli outoa ja turvatonta näin ypö yksinään … olisi ehkä äitikään ollut…
— — Tuossa se siis oli se patruuna Wikholm'in kartano! Ei sitä sentään tarvinnut hyvin kauan hakea, sen kun kaupunkilaiset kaikki tiesivät, ja ainahan niiden joukossa niinkin höyliä oli, että pysähtyivät kuuntelemaan ja neuvoivatkin vielä. Mutta eivät ne kaikki olleet kuulevinaankaan, menivät vaan ohitse, että takki heilui, ja keppiä joutessaan pyörittelivät. Täällä mahtoikin olla paljo joutilaita, ajatteli Elli nähdessään herra-joukon katukäytävillä hiljalleen astuskelevan … paperossi niillä useimmalla hampaissa oli ja kepit kädessä.
Elli oli jo kartanon sisällä nyyttynsä kanssa, vaan nytpä hän vasta ymmälle joutuikin, kun joka puolelle portaita nousi. Tuolla oli yhdet perempänä, jotka kyökinportailta näyttivät ja sinne ajattelikin Elli lähteä Matleenaa kysymään. Vaan silloin tuli kadulta pieni herrasmies, varmaankin muudan noista joutilaista, sillä paperossi oli tälläkin kahden sormen välissä vasemmassa kädessä ja oikeassa heilui notkea keppi.
Ei Elli vielä kesyäkään kerennyt, eikä olisi oikein ilennytkään noin suurelta herralta, jolla oli silmälasitkin päässä ja kellonperissä kiliseviä hetuleita. Mutta herrasmies, nuorelta se Ellistä näytti, oli hänet huomannutkin ja naurusuin häneen kääntyi.
"Saakos syrjäinen kysyä, ketä neitsy hakee? Ehkäpä minä sattuisin tietämään?" kysyi hän ja niin hyvillä mielin Elliin tirkisteli, että Elli oikein hämilleen kävi ja punastumaankin yritti.
"Kysyisin minä, missä Wikholmin patruuna asuu?" rohkesi hän, kumminkin hiljaa kysästä.
"Jassoo Wikholm, kyllä hän tässä asuu, näistä ensimmäisistä, joista minunkin matkani on. Neitsy taitaa olla maalta, koskahan niin outo on ja ujo vielä … täällä kaupungissa pian ujous lähtee, saattepa nähdä!"
Elli ei mitään yrittänytkään sanomaan, eikä olisi saattanutkaan, niin hävetti, mikähän lie hävettänytkin ja ujostuttanut? — Vaan nuori herrapa ei näkynyt vastausta odottavankaan: se vaan katseli punastuvaa maalaistyttöä vähän aikaa ja virkki:
"Taidatte olla työtä hakemassa kaupungista, sillä maalaisillehan kuuluu huono vuosi tulleen. Niin, niin ainahan sitä paremmin täällä ihmisten ilmoissa … aina täällä on jonkunlaista tienestiä. Tehtaasenko te olette aikoneet vai — —?"