Tuolta se taaskin asteli katua alaspäin ja rottinkikeppiään heilutteli. Tähän aikaan se tavallisesti muulloinkin tuli, näin puolen päivän seuduilla ennen, kuin syömään ruvettiin. Iloinen se oli muulloinkin ja iloinen se oli nytkin, kun se lähemmäksi tuli ja päätä nyykähyttäen Elliä tervehti.
"Eikö tule kuuma näin päiväsydännä ja auringonpaisteessa?" sanoi hän ja nenäliinallaan hatun hiestyneitä sisälaitoja pyyhki.
"Eihän tuo palelekaan … vaan on tuota ennenkin tämmöisessä helteessä olla saanut." Eikä Elliä enää niin ujostuttanutkaan, koska se niin höyli oli; tohtipa tuolle jo vastatakin ja silmiinkin joskus vilkasta tahi kellonperiin, jotka takinreunojen välistä aurinkoa vasten välähtelivät.
"No ei, eipä luulisi palelevankaan, eipä todella luulisi", nauroi konttoristi ja keppiään pyöritteli; "poispahan on huivikin joutanut hartioille ja sievemmältähän tuo nyt näyttääkin, kun posketkin näkyvät ja hiussuortuvat. Noin teidän pitäisikin aina olla, niin isosti se komistaisi, niin kies'auta tekisikin!"
Konttoristia vaan nauratti, mutta Ellipä selvään tunsi, että veret poskille karahtivat, ja se se sitten hävetti ja ujostutti, ett'ei ylöskään ilennyt katsoa. Pisti se kyllä vihaksikin, kun aina tuon vertaisesta punastua piti, vaan minkäpä sille lie voinut … eihän se omassa vallassa ollut.
Sen aikaa konttoristikin vaiti oli, kun Elli kerran ympäri kiersi, vaan kun hän sitten vettä pumppuamaan rupesi ja yhdessä kohdin tuli seisomaan, niin uudelleen se taas alotti.
"Niin, kuuma tuo on täälläkin keski-kesällä päiväsydännä, mutta erittäin oli kerrankin Italiassa, kun minä siellä kävelymatkan tein…" ja sitten se taas kertoi niin kauniisti ja kummallista, että oikein piti nurkkasilmällä kasvoihin vilkasta eli kellonperiin. Osasihan se, joka ulkomaillakin oli ollut ja Pariisissakin…
Yksi löi jo torninkello ja päivällisille alkoi työväki lähteä, mikä kotiinsa asti kävellä aikoi mikä eväsnyyttynsä luo varjoisempaan paikkaan siirtyi. Yritti jo Ellikin lähteä ja huiviaan korjaili, vaan silloinpa konttoristi häneen päin kääntyi.
"Kuulkaapa! — mikä se olikaan nimenne?"
"Elli … Emmalan Elli!" lisäsi Ellikin paikalla, sillä patruunalle vastatessaan oli hän huomannut, ett'ei Elli yksistään kelvannut.