Ellin posket ne taas punaisiksi karahtivat, vaan oli toki hyvä, että pimeä oli eikä Anni nähnyt. Mutta kävi se samalla vihaksikin ja kovasti suututti, että Anni noin ilkesi häntä kohtaan … eikä hävennytkään, ja ne sanat sanoi Elli Annille suoraan, "nenästä nokkaan."

Vaan siitäkös se herja huoli! Ei kuin irvisteli ja pilkkaili, että "rupea sinäkin Tuohinon Leenaksi ja olevinasi ole!… Ei muka ole mitään huomaavinaan, eikä sitäkään, että nuoret herrat aina kauneista tytöistä…"

Elli suuttui niin, ett'ei vastatakaan kehdannut, vaan seinään päin kääntyi ja äänettömäksi herkesi. Taisi ollakin koko heitale, tuo Koiviston Anni, koskahan tuolla lailla ilkesi … ja semmoisiakohan nuo muutkin kaupunkilaiset mahtoivat olla? — Mutta pulska mies se vaan oli tuo konttoristi ja höyli se oli ja Elliksi puhutteli, vaikka muita sukunimeltään, ja osasihan se kummiakin puhella, joka oli ulkomaillakin käynyt ja Pariisissakin!…

* * * * *

Parempina ne tehtaan tytöt itseään pitivät, kuin nuo tavalliset kovan työn tekijät ja savensotkijat. Oikein iletti Elliäkin, kun hän joskus sattui sivuuttamaan entisiä työkumppaliansa sydänpäivällä katukulmassa. Tuommoinenko sitä hänkin oli ollut? Tiilen ja saven ryvettämät röijyt ja hameet ja kengätkin lintassa ja kengännauhat auki! Myi sentään mokomia!… Mutta ne raukat eivät paremmasta tienneet, eivätkä siitäkään, kuinka helppoa se tehtaan työ oli, ett'ei kuin istui ja puheli ja ajankuluksi vähän oli työskentelevinään.

Ei ne sitä tienneet, sillä jos ne sen olis tietäneet, niin eivät ne noin tyytyväisinä ja kirkassilmäisinä kävelleet olisi … ei varmaankaan, ja kateeksikin niille toki olisi käynyt. Kasvotkin niillä oli yltäpäätä punakat, että oikein rumalta näytti ja raakamaiselta. Erittäin ne olivat tehtaan tytöt, jotka hieno huivi päässä ja saali hartioilla kalossikengissä käydä hipsuttelivat, ett'ei kopsetta kuulunut kivikadullakaan. Eikä niillä posketkaan punottaneet korviin asti eivätkä ne muutenkaan olleet ahvottuneet, niinkuin ulkotyön tekijät; vaan vaalakat olivat kasvot kuin muillakin röökinöillä, ett'ei kuin pikkuisen heleän punaista poskipäillä … siksi juuri, että sievimmoilleen!

Olispa nyt saanut Kautisten Mari olla katsomassa, ja Mattilankin emäntä ja muutkin Pehkolan kyläläiset, kun entinen Emmalan Elli ja ruotilaistyttö kaupungin neitsyeenä teputteli. Eivät maar' olis tunteneetkaan ja tuskinpa Mattilankaan pojat! Nyt se jos äitikin olis elänyt, niin ei olisi maalla tarvinnut elää eikä ikäviinsä ryyppiä…

Vaan ilkeä se sentään olisi, jos se tänne nyt tulisi ja muut tytöt ja konttoristi ja kaikki tietää saisivat, mikä hän oikeastaan oli, ja varsinkin syntymältään. Parempi se ainakin oli niin, kuin oli, ja hyväksi se hänelle oli ollut tuo Soiluan niemen tapaus. Eikä se muillekaan niin paha ollut, kun sitä ensiksi luultiin, sillä entiselleenhän se oli Purolan Aatukin parannut ja Mattilan Janne sovinnon maksulla päässyt! — —

Vaan toiset tytöt ne Ellille yhä nyreinä olla jöröttivät eivätkä oikein seuraansa suvainneet. Ja nurjemmaksi se oli Koivistonkin Anni käynyt siitä pitäen, kun konttoristi viikkopalkkaa maksaessaan oli Ellille enempi antanut ja naurahtaen silmää iskenyt, eikä Annista ollut millänsäkään eikä viikkopalkan päällekään antanut.

Niille raukoille kateeksi kävi ja kun eivät muutakaan voineet, niin vihottelivat ja nurjistuivat. Vaan eipä Elli heistä enää isosti välittänytkään, sai hän muitakin kumppaleita ja yhtä hyviä!