* * * * *
"Oikeastaan on aivan yhtä helppoa tehdä oikein kuin väärin, Kathleen", sanoi Nancy eräänä iltana tyttöjen käydessä nukkumaan.
"Oo-n!" myönsi Kathleen hiukan viivästellen, sillä hän oli arvosteluissaan johdonmukaisempi ja punnitsevampi kuin sisarensa. "Mutta täytyy lakkaamatta pitää ajatukset siinä eikä saa pikkuistakaan hellittää! Ja sitten on helpompi parin viikon aikana kuin ajan pitkään!"
"Se on totta", arveli Nancy; "olisi vaikeata jatkaa tätä iankaiken. Ja täytyy olla joku, jota rakastaa aivan vimmatusti, muuten ei ensinkään jaksaisi. Mitenkähän ne ihmiset tulevat toimeen, jotka eivät voi rakastaa sillä tapaa, tahi joilla ei ole ketään rakastettavaa?"
"En tiedä", sanoi Kathleen unisesti. "Minua niin uuvuttaa tämä hyvänä oleminen, että joka ilta luen rukoukseni ja kömmin vuoteeseeni aivan läpiväsyneenä. Viime yönä nukahdin kesken rukousta, nukuin minä!"
"Älähän lörpöttele!" huomautti Nancy epäuskoisesti.
IV.
SÄRKYNYT PIIRI.
Nuo kolme viikkoa olivat pidenneet kuukaudeksi ja hyveet olivat yhä valtiaina Careyn perheessä. Mutta asiat olivat muuttuneet. Kaikki sen huomasivat paitsi Peter. Hän puuhaili aamusta iltaan siinä ilojen ihmemaassa, missä ei kuolemasta mitään tiedetä. Lapset eivät enää rynnänneet postinkantajaa tapaamaan, vaan odottivat kunnes Joanna toi postin huoneeseen. Kirjeiden sävy alkoi muuttua, varmasti, päivä päivältä. Ensin ne koettivat olla reippaita, sitten niissä puhuttiin, että pahin oli todennäköisesti ohi, lopulta tuli toivomus, että isä läpäisisi taudin. "Voi! kunpa vain hän läpäisisi kokonaan! Kunpa olisimme siellä äitiä auttamassa!" nyyhkytti Nancy.
Eräänä aamuna sanoi Ellen Joannalle keittiössä: "Minun luuloni on, ettei kapteeni paranekaan taudistaan, tekisi mieleni lähteä Newburyportiin serkkuani tervehtimään, sillä minua ei haluta olla tässä talossa, kun lapset saavat tietää." Ja Joanna sanoi: "Häpeähän toki, tahdotko jättää lapset juuri heidän murheensa hetkellä!" Jolloin Ellen nolostui ja tunnusti olevansa kurja pelkuri.