"Käsitättehän, rakkaani, että jättäisin Beulahin vain kaikkein kylmimmäksi ajaksi tahi ansaitakseni hiukan rahaa", sanoi rouva Carey silitellen pukuansa, oikaisten kaulustansa ja kiinnittäen paikoilleen Nancyn rajusta syleilystä löyhtyneet hiuspalmikot.
"Minun täytyy heti ryhtyä käsittelemään tätä probleemia", virkkoi Nancy mittaillen askelillaan lattiaa. "Olenkin ollut niin syventynyt Virgiliukseen, niin retoriikkaan ja ainekirjoitukseen vajonnut, etten ole kuukausimääriin ajatellut keinojen keksimistä ja varojen hankkimista, mutta Keltaisesta talosta emme tietysti tule koskaan lähtemään, ja meidän on tietysti hankittava ja ansaittava tarpeeksi rahaa elääksemme siinä. Meidän täytyy tuumia tätä joka joutohetki, kunnes loma-aika tulee ja sitten meillä on oleva melkein neljä kuukautta aikaa koota itsellemme niin paljon omaisuutta, että suoriudumme ensi vuodesta. Minulla on jo itselläni hyvä tuuma. Arvelin odottaa kunnes olen täyttänyt seitsemäntoista, mutta siihen on vielä neljä kuukautta ja se kestää liian kauan. Olen joka tapauksessa kyllin vanha aloittamaan. Tunnen tällä hetkellä olevani kyllin vanha kirjoittamaan muistelmiani."
"Julkaise kirjeesi Amerikan konsulille Breslaussa; niistä syntyy aikamoinen kirja!" kiusoitteli Gilbert.
"Todennäköisesti minä sen teenkin, suulas Gillyni", vastasi Nancy ylpeänä harjaansa heilauttaen. "Ei joka tyttö saakaan kerran kuukaudessa kirjeitä Kiinassa olevalta amiraalilta ja Saksassa olevalta konsulilta."
"Minua et vain saisi kirjeisiin vastaamaan, ei, vaikkapa kirjoittaja olisi itse Saaban kuningatar tahi Intian keisarinna", huudahti Gilbert, jonka kynä oli tuntuvasti heikompi kuin hänen miekkansa. "Halloo, te molemmat siellä! mitä siellä kuiskailette?" huusi hän Kathleenille ja Julialle, jotka olivat vetäytyneet suuren huoneen syrjäisimpään soppeen ja siellä päät yhdessä sopattivat vilkkain elein.
"Meillä on tuuma! Meillä on tuuma! Olemme löytäneet keinon!" lauleskelivat molemmat tytöt lähestyen tanssiaskelin takan ääressä istuvaa ryhmää. "Emme puhu siitä mitään ennenkuin se on pantu toimeen, mutta se on kerrassaan loistava ja niin käytännöllinen."
"Kuinka paljon?" kysyi Gilbert suppeasti.
Tytöt kuiskailivat vielä parisen minuuttia ja näyttivät kertovan kaksikymmentäviisi ensin viidellätoista ja sitten uudelleen kahdellakymmenellä.
"Kolme dollaria ja seitsemänkymmentäviisi senttiä tahi neljä ja puoli dollaria viikossa riippuen olosuhteista!" vastasi Kathleen ylpeästi.
"Oletteko molemmat siinä?"