"Julian täytyy tulla. Hän leikki kerran hevosta", sanoi Peter. On kylläkin ymmärrettävää, että nelivuotias käsittää maailman olevan olemassa ainoastaan häntä varten, mutta sama käsitys luomakunnasta oli vielä Gilbertilläkin. Kolmetoistavuotiaalla pojalla pitäisi ehkä olla selvempi käsitys maailman ja yksilön suhteista toisiinsa; se oli ainakin Carey-äidin vakaumus.
VI.
NANCYN TUUMA.
Nancyn päässä puhkesi alati koko joukko uusia tuumia. Tavallisesti ne olivat erikoisia laadultaan, ja aina huvittavia, vaikkei kenties useinkaan voinut kehua niitä käytännöllisiksi. Oli miten oli, Nancy se keksi, että Peterille oli rakennettava leikkihuone Charlestownin talon takapihan hiekkaan, ja hän itse toimi sen arkkitehtinä ja pää-kirvesmiehenä. Tämä keksintö tuotti Peterille paljon onnea ja koko perheelle paljon tyytyväisyyttä ja rauhaa. Nancyn tuuma oli sekin, että heidän kaikkien, hänen, Gilbertin ja Kathleenin oli oltava tasan kohteliaat Ann Chadwick-serkulle, jottei kukaan joutuisi hänen erikoiseen suosioonsa ja saisi osakseen liikoja epämieluisia vierailukutsuja hänen kotiinsa. Nancyn viehätysvoima ja hyveet olivat jo niin suuressa määrässä saavuttaneet Ann-serkun suosion, että Nancy oli kaksi kertaa peräkkäin ollut vierailemassa hänen luonaan, mutta kolmatta kertaa häntä ei haluttanut mennä.
"Jos te molemmat ette voi enemmän miellyttää häntä, niin minä koetan miellyttää vähemmän, siinä se", päätti hän "Minä en aio yksin kantaa marttyyrikruunua; katsotaanpas eikö se vähän väliä saada kaunistamaan teidänkin nuoria kasvojanne."
Nancyn tuuma oli päästää Joanna menemään ja jakaa hänen työnsä perheen eri jäsenten kesken. Nancyn tuuma oli sekin, että Gilbert sai osalleen hopeiden kiillottamisen, koska ei voitu keksiä mitään muuta miehistä marttyyritointa hänelle. Mutta tämä tuuma osoittautui niin hedelmättömäksi, että se oli kiireesti peruutettava. Gilbert oli ihmeellisen taitava kaikenlaisten työaseitten käyttämisessä, niin taitava, että Carey-äiti pelkäsi hänestä tulevan puusepän eikä suuren sotalaivan päällikköä, mutta talossa ei näyttänyt tällä hetkellä olevan minkäänlaista pikkukorjausten tarvetta. Tulipa päivä, jolloin Peterkin sai kokea, ettei elämä ollut pelkkää leikkiä, että se oli vakavaa. Kun lattia oli lelujen peitossa, oli hänellä ollut tapana seisoa hävityksen keskellä hymysuin, jolloin Joanna kiireesti lensi paikalle ja järjesti kaikki paikoilleen. Joannan lähdettyä istui rouva Carey rauhallisena tuolissaan lastenkamarissa ja Peter seisoi nilkkoja myöten leluihin vajonneena ja katseli äitiänsä naurussasuin.
"Panehan nyt kaikki paikoilleen, Peter-muru", sanoi äiti.
"Kyllä sinä panet", myhäili Peter.
"Minulla on kyllin työtä sinun sukkiesi parsimisessa, Peter."
"Minusta on ikävää korjata tavaroita, mami."