GILBERT LÄHETTILÄÄNÄ.
Bostonin uusi asemarakennus oli hiljakkoin valmistunut ja Gilbert oli mielestänsä koko tärkeä henkilö suunnatessaan kulkunsa halki sen suunnattomien alojen ja hankkiessaan matkaa varten tarvittavat tietonsa vain oman älynsä avulla tiedustelematta asioita vastaantulijoilta kuten mikäkin typerä koulupoika. Kuten meriupseerin lapset yleensä olivat Careytkin matkustaneet aina syntymästään saakka. Mutta tämä oli sittenkin Gilbertin ensimmäinen matka omin päin, ja hän, jos kukaan, oli tietoinen siitä mitä asema vaati ja paloi halusta suoriutua siitä kunnialla.
Hän astui vaunuun, avasi laukkunsa, otti siitä matkalakkinsa sekä Ben Hurin, ja heitti sitten laukkunsa ylpeän huolettomasti istuimen yläpuolella olevaan tavaraverkkoon. Hän avasi kirjan, mutta piankin hänen mielenkiintonsa siirtyi nuoreen, vastapäätä istuvaan pariskuntaan. He olivat moitteettomissa pukineissa aina hattuihin ja hansikkaihin asti ja uteliasta poikaa huvitti se silminnähtävä häämatka-ilmapiiri, joka heitä ympäröi.
Pian tuli junailija osastoon. Seisahtaen sulhasen eteen hän sanoi: "Piletit, olkaa hyvä", sitten "Olette joutuneet väärään junaan."
"Väärään junaan! Eihän toki! Erehdytte varmaan! Piletinmyyjä neuvoi minua tähän junaan!"
"Sille en mahda mitään, tämä juna ei mene Lawtenciin."
"Käsittämätöntä! Kysyin asemamieheltä ja kahdelta kantajalta. Eikö tämä ole kolmen juna?"
"Kolmen juna juuri."
"Minne se sitten menee?"
"Lowelliin, Lowell on ensimmäinen asema."