"Tämä on tuuma, joka voi vapauttaa meidät Carey-suvun kirouksesta!"
"Se ei käy päinsä, Nancy; tiedäthän ettei se käy. Sinä ehkä voisit keksiä jonkun keinon, mutta emme koskaan saisi siihen äidin suostumusta."
"Hän ei saa tietää mitään. Kuinka voisin ajatella vetää äidin tapaista, hyvää ja suloista naista, sellaiseen juoneen!"
Tämä sanottiin niin salaperäisesti, että Kathleen melkein epäili Nancyn suunnittelevan verenvuodatusta. Selitykseksi mainittakoon, että kun luutnantti Carey ja Margaret Gilbert olivat menneet naimisiin, Ann Chadwik-serkku oli lahjoittanut heille neljä korkeata, mustan- ja valkeankirjavasta marmorista valmistettua hautauurnan tapaista uuninhyllykoristetta; mutta sittemmin, tuntien, ettei hän vielä tarpeeksi ollut osoittanut hyväksyvänsä heidän avioliittoansa, hän osti ison, kipsisen kuvaryhmän, nimeltä Likainen Poika.
Careyt olivat usein muuttaneet asuntoa kuten kaikki meriupseerin perheet, mutta silloinkin kun he olivat muut tavaransa jättäneet säilytettäväksi, Ann-serkku jalomielisesti maksoi rahtikustannukset ja lähetti heille uuninkoristeet sekä Likaisen Pojan. "Tiedän kuinka rakas teille on kotinne." oli hänen tapana sanoa "ja kuinka suuresti kaipaatte uurnianne. Koska kerran olen sattunut antamaan teille kauniita lahjoja, joita on vaikea kulettaa, tulee minun pitää huolta siitä, että saatte pitää ne kodissanne ilman vaivaa ja kustannuksia!"
Niinmuodoin nämä vihatut esineet nyt kuusitoista vuotta, lukuunottamatta lyhyttä levähdysaikaa, minkä Careyt olivat viettäneet Filippiineillä, olivat synkistyttäneet heidän olemassaoloaan. Kerran kun amiraalin kunniaksi pidettiin erikoisen hienot kutsut, oli kapteeni Carey nostanut koko hökötyksen ullakolle, mutta iltapuolella Ann-serkku saapui taloon aivan odottamatta, ja silloin olivat Nancy ja Gilbert Joannan avulla keittiön kautta tuoneet takaisin hänen kalleutensa ja sijoittaneet ne ruokasaliin. "Te näytte siirtäneen koristeet salista tänne," sanoi Ann-serkku päivällispöydässä. "Sehän on hauskaa vaihtelun vuoksi, ja oikeastaan te tässä huoneessa oleskelettekin yhtä paljon kuin muissa; ovathan vieraannekin täällä yhtä paljon."
Ann-serkku oli aina ollut ja oli aina olevakin ahkera vieras talossa, sillä hän oli kiintynyt perheeseen omalla erikoisella tavallaan. Mitähän Nancyllä siis mahtoi olla mielessä Careyn kirouksen suhteen.
"Kuuntele, hyvä tyttö", virkkoi Nancy nyt Kathleenille suljettuaan oven. "Sinä tiedät, että porsliinien pakkaaja tulee aikaisin huomenaamulla, ja että ruokasalin lattia on jo tälläkin hetkellä täynnä tynnyreitä, laatikoita ja olkia?"
"Tiedän."
"Silloin me kaksi, jotka olemme kasvaneet näiden hautauurnien synkässä varjossa ja nähneet aina syntymästämme saakka tuon siistin äidin hieroskelevan tuon vastahakoisen pojan korvia, — silloin minä ja sinä tahi ehkä oikeammin sinä ja minä ryhdymme omin neuvoin pakkaamaan, ennenkuin saapuu se oikea tavarainpakkaaja."