"Kun sen viime kerralla teit, oli käydä hullusti!" Ja Gilbert iski Nancyyn viekkaan silmäyksen muistuttaakseen häntä pienestä perhekohtauksesta, jonka oli aiheuttanut jokin tottelemattomuus.
Nancyn kasvot sävähtivät punaisiksi ja hänen huulensa aukenivat lennättääkseen pikaisen, eikä nähtävästi kovin suopean vastauksen.
Hänen äitinsä keskeytti tyynesti: "Viime kerroista emme huoli koskaan puhua, Gilly, miten kävisi meidän kaikkien, jos sen tekisimme. Meidän on aina ajateltava ensi kertoja. Minä luotan Nancyyn ensi kerralla ja ensi kerralla ja ensi kerralla ja luotan häneen yhä uudelleen kunnes voin aina luottaa häneen."
Nancyn kasvoille välähti rakkauden ja lapsellisen uskollisuuden hehku, mutta hän ei virkkanut mitään, hengähti vain syvään ja kietoi vapisevan kätensä äitinsä kaulalle ja leuan alle.
"Nyt on lähdettävä. Vielä yksi suudelma teille kaikille. Muistakaa, että olette Carey-äidin omia poikasia! Saattaa tulla vihurituulia kun olen poissa, mutta teidän täytyy ratsastaa hyrskylaineiden ylitse hilpeinä kuin olisitte vedessä kiitäviä kaloja. Hyvästi! Hyvästi! Voi pikkuisinta Peter-lintuani, kuinka äiti voi jättää sinut?"
"Minä avasin eväslaukun, että näkisin mitä Ellen on antanut sinulle, mutta minä taitoin vain kaksi pikkuriikkistä syrjää äidin voileivistä ja kaakusta haukkasin vain hyvin pienen syrjän", sanoi Peter kääntäen tapansa mukaan huomion omaan itseensä.
Ellen ja Joanna tulivat ulko-ovelle ja lapset pyörivät huurteisella tiellä portin kohdalla äitinsä hameissa. He hyppivät lämmitelläkseen ja koettivat antaa hänelle hyväilyn milloin ja missä vain oli tilaisuutta siihen. Gilbert sulki vaunujen oven ja ne lähtivät vierimään katua alas. Avatusta ikkunasta näkyi vielä viimeinen vilaus rakkaista kasvoista tummansinisen samettipäähineen puitteissa, vielä viimeinen ruskean muhvin huiskutus.
"Voi, kuinka hän on kaunis!" nyyhkytti Kathleen, "hänen hattunsa on aivan saman värinen kuin hänen silmänsä; ja hän itki!"
"Ei ole koskaan ollut ketään sellaista kuin äiti!" sanoi Nancy nojautuen vasten porttia kylmästä ja mielenliikutuksesta väristen. "Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. Me koetamme ja koetamme olla hyviä, Kathleen, mutta meidän täytyy koettaa, meidän muiden; äiti on varmaan syntynyt tuollaisena!"