"Hohoo, kas tepä vasta huoltapitäviä olette! Kas niin! hyppää alas, sinä pikkarainen!" sanoi Bill levittäen käsivartensa. Peter, kädessään useita pieniä esineitä, jotka olivat liian arvokkaat toisten haltuun uskottaviksi, teki työtä käskettyä antaen uudelle ystävälleen useita odottamattomia iskuja vaatteisiinsa kätketyistä kovista esineistä.
"Voi Jerusalemin suutari, oletpa sinä täyteen sullottu, poikanen!" nauroi hän laskiessaan Peterin maahan.
Peter tervehti tätä mieluista ylistystä loistavalla hymyllä, joka samassa silmänräpäyksessä kahlehti Bill Harmonin hänen uhrikseen ja orjakseen. Eipä hän aavistanut seisoessaan siinä huolettomana rattaittensa vieressä olevansa määrätty vastaisuudessa vuosikausia jakamaan puotinsa antimista tälle pienelle pojalle.
Hän ja eversti Wheeler nostelivat joutuisasti kapineita kyytirattailta, sillä välin kuin Careyt astuivat yhdessä talolle vievää tietä jännitetyin mielin ja liikutuksesta väräjävinä. Nancy hengitti raskaasti ja tarttui punoittavin poskin äitinsä käteen.
"Oi, äiti!" kuiskasi hän, "kaikki tapahtuu juuri sillä tavalla kuin olemme uneksineet. Gilbert rakas, älä kiirehdi! Annetaan äidin ensin astua kynnykselle ja kutsua meitä Keltaiseen taloon! Minä lukitsen uudelleen oven ja annan hänelle avaimen."
Carey-äidin kurkkua kouristi, hän tunsi jälleen tämän yrityksen vakavan vastuunalaisuuden painon. Se tulvahti hänen ylitseen aaltoina, voimakkaampana, elävämpänä nyt tosi hetken ollessa käsissä kuin milloinkaan ennen suunnittelujen aikana. Hän astui viimeiselle portaalle ja seisahtaen vavisten oven eteen, sanoi hän hiljaa ja lempeästi: "Tulkaa kotiin, lapset! Nancy! Gilbert! Kathleen! Peter-lintu!" He pujahtivat sisään hiljaa ja äännähtämättä; äidin äänessä oleva uusi vivahdus poisti heidän naurutuulensa.
Nancy ja Kitty kietaisivat käsivartensa äitinsä vyötäisille. Äkillisen vaiston johtamana Gilbert tempasi lakin päästään ja katsahtaen ihmetellen vanhempaan veljeensä teki Peterkin samoin. Oli kotvan äänettömyyttä: sitä kultaista äänettömyyttä, joka on ääriään myöten täynnä ajatuksia, rukouksia ja muistoja, täynnä toiveita ja toivomuksia — niin täynnä kaikkia kauniita, vienoja tunteita, että puheleminen sellaisella hetkellä tuntuisi arvottomalta ja surkealta. Sitten Carey-äiti kääntyi ja Keltainen talo oli siunattu. Veräjällä puuhailevalla eversti Wheelerillä ja Bill Harmonilla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä että kynnyksellä oli pidetty pieni hartaushetki, kun he astuivat talolle katsoakseen tarvittiinko heidän apuaan vielä. "Tuotin sisään kaikki sängyt ja panin niihin patjat", sanoi Bill Harmon. "Arvelin näet, että Nukku-Matti tulee aikaisin tänä iltana."
"Tehän olette erinomaisen ystävällinen ja oiva naapuri!" huudahti rouva Carey kiitollisena. "Ajattelin, että meidän pitäisi mennä jonnekin muualle yöksi. Tekö olette tämän kylän kauppias?"
"Minähän se olen!" sanoi Bill.
"Silloin ehkä tahdotte olla ystävällinen ja tulette tänne kerran vielä tänä iltana tuomaan yhtä ja toista, niin olemme hyvin kiitolliset. Meillä on öljykeittiö, teetä, kahvia, säilykelihaa, leipää ja hedelmiä, mutta voita, munia, maitoa ja jauhoja me tarvitsemme. Gilbert, avaa ruokavasu, ole hyvä, ja Nancy, avaa sinä matka-arkku, missä liinavaatteet ovat. Emme voineet aavistaakaan, että tapaisimme niin ystävällisiä ihmisiä täällä."