"Mitä on päivälliseksi, Kitty?" kysyi Carey-äiti.
"Uusia perunoita ja silpoherneitä puutarhasta. Maitoon keitettyä leipäkeittoa jälkiruoaksi. Ja sitten on Julia valmistanut sanomalehtisalaattia antaakseen aterialle enemmän tyyliä."
Nancy veti kaikkien huomion puoleensa kaatuessaan pyörtyneenä ruohikolle, taito, jolla hän kuva-arvoituksia näyteltäessä oli saavuttanut suurta mainetta.
"Sen aiheutti vain muisto Julian viimeisestä sanomalehtisalaatista", mutisi hän kun oli ryhdytty tavanmukaisiin virvoitustoimenpiteisiin. "Puhu, lapsukainen, mitä on tänäpäivänä valunut vatiisi?"
Julian ääni miltei tukehtui nauruun, kun hän esiliinansa taskusta olevasta paperiliuskasta luki: "'Hedelmiä, mitä vuoden aikana sattuu olemaan, kylmiä papuja tahi herneitä, hienoksi leikattuja kurkkuja, englantilaisia pähkinöitä, muutamia viipaleita päivällisestä tähteeksi jäänyttä lihaa, kovaksi keitettyjä munia paritettuina, kypsiä, pienennettyjä tomaatteja ja rediiseja hienon värin kohottamiseksi, hiukkasen sipulia, hiukkasen piparjuurta, hiukkasen paksua kermaa.' Olen jättänyt, pois salkopavut, ruokolaukan, rakuunaetikan, artisokan, väkipippurin, sillä sitä meillä ei ollut; — luuletko, että se vaikuttaa mitään, Margaret-täti?"
"Vaikuttaa", sanoi Nancy juhlallisen salaperäisesti, "mutta vain meille eduksi."
"Tuopa vasta on yksitoikkoista salaattia", ruikutti Gilbert. "Siitähän puuttuu juuri maukkain osa, ei ole ruodittuja kilohaileja, ei lavendeliöljyssä säilytettyä etanaa eikä vasikanjalkahyytelöä eikä laululintujäätelöä eikä paistetulta edelweissejä, jollaisia toki on jokaisen kunnon perheen ruokasäiliössä. Eikä mausteena ole edes inkivääriä eikä reumatismivoidetta eikä katajanmarjaviinaa eikä paljon mitään. Ellei Julia keksi lehteä, joka antaa ajanmukaisia ruoanlaitto-ohjeita maaseututilaajilleen, saamme siirtää hänen kokeilunsa keittiöstä vajaan."
Julian koko ryhti ja asento tämän, hänen viimeisiä keittiökokeilujaan koskevan keskustelun aikana osoitti, että hänen katsantokannassaan oli verkalleen tapahtumassa suuri muutos. Careyt omasivat kaikki hyvin vahvan annoksen huumoria äidistä alkaen pikku Peteriin saakka. He kiusoittelivat toisiaan kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa pistopuheilla, vaikka tavallisesti kohteliaassa muodossa ja aina erinomaisen hyväntuulisesti. Leigh Hunt väittää, että eräät henkilöt pelkäävät alati henkisen kömpelyytensä tulevan näkyville, ja siksi varovat mihinkään tavallisuudesta poikkeavaan tunnetilaan joutumista. Se oli ollut Juliankin huolena, mutta vietettyään neljä, viisi kuukautta kodissa, missä kaikki henkinen toiminta, vaikkei aina syvääkään, oli uskomattoman nopeata, oli hän muuttunut hiukan joustavammaksi. Carey-äiti oli aina sanonut, että jos Juliassa olisi hitaistakaan taipumusta leikillisyyteen, niin hän ennen pitkää keksisi itse kuinka tyhmä ja viisasteleva hän oli ja parantaisi tapojansa, ja näytti siltä kuin tämä ennustus olisi aikaa voittaen käyvä toteen.
"Mitä sitten maidolla tehdään?" kysyi nyt Peter, joka oli kantanut sen kaiken matkaa Pophamilta asti ja jolle se senvuoksi oli perin painava kysymys.
"Enkeli-poju!" huudahti Nancy syleillen häntä. "Perheen ainoa käytännöllinen jäsen! Mitä sinä ehdottaisit?"