"Juodaan se", kuului varma vastaus.
"Ja niin tapahtukoon, oi herrani mahtava! Nouda pikarini, palvelija", — tehden kuninkaallisen liikkeen Cyrilille. "Ammenna kristallivettä kaivosta, josta Ann-serkkumme käskystä vesitorvi piakkoin on kuljettava vettä linnamme muurien sisään. Juokaamme ilomaljoja tänä päivänä Hamiltonin vaahteran alla kokoontuessamme ja ensimmäinen ja kiitollinen maljamme kohotettakoon Amerikan konsulillemme Breslaussa!"
XXV.
OLIVEN ENSIMMÄINEN VOITTO.
Jos kesäkuukaudet olivat tuoneet paljon muutoksia Keltaisen talon ja Lordien talon asujamille, niin toi syksyaika niitä vieläkin runsaammin. Ann-serkun toimittamiin uudistuksiin oli ryhdytty ja niiden oli määrä valmistua ennen kylmän tuloa. Beulahin Opisto oli alkanut lukukautensa ja saanut kuusi uutta odottamatonta ja perin huvittavaa oppilasta. Onneksi Careyn perheelle ja onneksi Beulahille vanha johtaja, työssään uskollinen, mutta hyvin keskinkertainen opettaja oli kutsuttu Massachusettsiin korkeampaan virkaan; ja vasta pari päivää ennen koulun alkamista eräs nuori, hiljakkoin Bowdoinin yliopistossa lukunsa päättänyt mies, Ralf Thurston haki ja sai toimen. Sitä ihastuksen vavahdusta, joka sähkövirran tavalla kulki koulun naispuolisissa oppilaissa, kun he ensi kerran näkivät Ralf Thurstonin — näkivät hänen nousevan rukoussalin korokkeelle, ja tiesivät hänet omakseen, sitä ihastusta, voi paremmin kuvitella kuin selittää! Ralf Thurston oli arvokas, hän oli oppinut, hän oli erehtymättömästi gentlemanni. Hän oli kaunis, hän oli nuori, hänellä oli tarpeeksi tukkaa (jota heidän johtajillaan oli harvoin ollut), hänellä ei ollut silmälaseja, hänellä oli sointuva ääni ja sellainen puhetapa, että kolmetoista vuotiaat sitä kuullessaan tunsivat suloisten väreiden karmivan selkäpiitään. Hän oli leikkisä ja sukkelasanainen ja hänen naurunsa oli sydämellistä, mutta ken tarkemmin häntä silmäili arvasi, että hän oli kantanut kuormia ja että hänen saavutuksensa olivat kalliisti ostetut. Häntä ei nähtävästi ollut helppo tyydyttää ja tytöt — kaikenikäiset — kulkivat odotuksen jännityksessä, sillä he tiesivät, että tulisivat lukemaan toisella tavalla kuin ennen. Varajohtaja, etevä nainen, joutui joksikin ajaksi aivan pimentoon, ja Beulahin nuorison oli vallannut niin kiihkeä rakkaus klassikoihin, ettei sitä kukaan voinut ymmärtää. Ralf Thurston opetti itse latinaa ja kreikkaa, mutta vanhemmat eivät ensimmältä älynneet sitä salaperäistä yhteyttä, mikä oli olemassa syiden ja seurausten välillä. Kaikki oli niin nuorta, teeskentelemätöntä ja viatonta. Ei ollut pelkoa siitä, että hän olisi ollut mikään simasuinen naisten lumooja, sillä hän oli kauttaaltaan kunnon poika, kyllin miehekäs pitämään valveilla poikienkin mielenkiintoa.
Neljän Careyn ja kahden Lordin liittyminen oppilaitten joukkoon vaikutti elähyttävästi koko kouluun. Mikäli pelkät koulutiedot olivat kyseessä, joutuivat he usein alakynteen maalaisnaapuriensa rinnalla, mutta Careyt olivat nähneet niin paljon maailmaa, että heillä oli hyvin suuri määrä yleissivistystä, ja se painoi leimansa opiston ilmapiiriin. Olive, Gilbert ja Nancy tulivat korkeimmalle luokalle; Kathleen, Julia ja Cyril lähinnä korkeimmalle.
Nancyn ja Oliven ystävyys oli romanttista ja hehkuvaa laatua. Olivella ei ollut koskaan ennen elämässään ollut todellista toveria; Nancyn ystävät olivat ympäri maailmaa, missä hän oli sattunut asumaan. Olive oli itseensä sulkeutunut, ujo ja jäykkä, vain muutamain valittujen seurassa hän suli. Nancy oli oma itsensä joka seurassa. Nancyn myötätunto, innostus ja mielenlämpö ne Olive Lordin häneen kiinnittivät ja Oliven lahjakkuus sekä hänen rakkauden kaipuunsa olivat vanginneet Nancyn.
Kahta ajatustavaltaan erilaisempaa olentoa oli mahdotonta ajatella. Olive oli elänyt Beulahissa seitsemän vuotta ja isän kummallisuudet sekä eristäytyminen maailmasta vaikuttivat sen, että hänellä oli tuskin ollenkaan tuttavia; mutta jos Nancy olisi ollut luostariin teljetty, niin hän ennen kuukauden kuluttua olisi koppinsa ikkunasta hankkinut itselleen laajan tuttavapiirin. Hänessä oli kiihkeä myötätunto lähimmäisiänsä kohtaan ja milloin hän vain huomasi heidän poikkeavan kunnollisuuden suoralta tieltä, paloi hän halusta johtaa heidät oikealle tolalle. Jos Olive olisi nähnyt humalaisen makaavan maantienojassa, olisi hän tuskin luonut katsetta häneen, saatikka sitten tiedustellut hänen nimeänsä. Nancy olisi, jos mahdollista, käynyt istumaan hänen viereensä, kunnes hän olisi selvinnyt, tahi pitänyt huolta siitä, että hän olisi joutunut määräpaikkaansa. Hänen oli onnistunut saada nuori Nat Harmon lopettamaan paperossien polttamisen, mutta tämä ei aiheutunut niin paljon pojan vakaumuksesta tupakanpolton vahingollisuudesta kuin hänen ihailustaan Nancyä kohtaan. Tämä lupautui auliisti kantamaan sinistä nauhaa ja istumaan baptistikappelin puhujalavalla Nuorten Raittiusliiton vuosikokouksessa. Juhlan aattona hän olisi ilomielin pitänyt puheenkin, kun presidentti kävi häntä pyytämässä, mutta kauhistuneen Oliven onnistui estää hänet siitä ja hänen äitinsä piti lujasti Oliven puolta.
"Olkoon sitten pitämättä; en minä pidä väliä, mami", vastasi hän huolettomasti. "Minusta tuntuu vain niin ihanalta nousta sininauhaisesta tyttö- ja poikajoukosta puhumaan yleisölle suuren asian puolesta."
"Mitäpä sinä, Nancy rakas, tuolla iälläsi tiedät suuresta asiasta?"