"Luulen, että jokaiselle on oma ilon ruusunsa", sanoi Hulda ymmärtävästi. "Minäpä tiedän, millainen minun ruusuni olisi, enkä häpeä sitä tunnustaa. Minä haluaisin elää vuoden suurkaupungissa niin rikkaana, että voisin käyttää rahoja kuinka paljon vain haluaisin. Minulla olisi hevosia ja komeita pukuja, ja kaiket päivät minä vain huvittelisin, joka ainoa hetki! Ja ennen kaikkea haluaisin olla sellaisten ihmisten parissa, jotka käyttävät avokaulaisia pukuja." (Hulda raukka valitteli mielessään aina riisuutuessaan ja pukeutuessaan sitä seikkaa, että kohtalo oli määrännyt hänet syntymään ja elämään Riverborossa, jossa muoti ei sallinut hänen paljastaa kauniita valkoisia olkapäitään ihmisten katseltaviksi.)
"Olisihan siitä hauskuutta — ainakin vähäksi aikaa", myönsi Emma Jane.
"Mutta eikö se olisi pikemminkin huvittelua kuin iloa? Ah, minä keksin!"
"Älä huuda niin hirveästi!" sanoi säikähtynyt Hulda. "Luulin, että näit hiiren."
"Se ei ole minun tapaistani", sanoi Emma Jane puolustautuen, "keksiminen nimittäin; sen tähden tämä iskikin minuun kuin salama. Rebekka, eiköhän ilon ruusulla tarkoiteta menestymistä?"
"Hyvä niinkin", pohti Rebekka. "Toisaalta ymmärrän kyllä, että menestyminen on ilo, mutta ruusua se ei sentään muistuta. Mietin juuri, mahtaisikohan se tarkoittaa rakkautta?"
"Kunpa saisimme katsella kirjaa. Sen täytyy olla hurjan mielenkiintoinen", sanoi Emma Jane. "Mutta luulen kyllä, että sinun arvauksesi on paras tähänastisista."
Kirjan nimi soi kaiken päivää Rebekan korvissa. Kerran toisensa jälkeen tyttö toisteli sitä itsekseen. Olipa se vaikuttanut arkipäiväiseen Emma Janeenkin, sillä hän sanoi illalla:
"En vaadi sinua uskomaan, mutta totisesti olen keksinyt jälleen uuden ajatuksen — toisen samana päivänä! Keksin sen silloin, kun tiputtelin kölninvettä sinun tukkaasi. Ilon ruusu taitaa merkitä avuliaisuutta."
"Silloin se ruusu kukoistaa aina sinun herttaisessa pienessä sydämessäsi, rakas kunnon Emmie, joka niin huolellisesti hoivaat vaivalloista Pekkaasi!"
"Älä tohdikaan sanoa itseäsi vaivalloiseksi! Sinä — sinä olet — sinä olet minun ilon ruusuni, niinpä oletkin!" Ja tytöt syleilivät heltyneinä toisiaan.