Rouva Cobb istuutui työvasunsa ääreen kutimineen, ja Jerry setä otti käsille pienen kangaspussin, joka sisälsi purjelangan pätkiä, ja alkoi solmia ja kietoa niitä kerälle; tämä puuha oli hänen mieleisintä iltahuviaan.
Rebekka oli pian kirjoittanut säkeensä pyöreällä koulukäsialallaan parannellen niitä samalla sikäli kuin muutoksia sattui hänen mieleensä juolahtamaan.
KAKSI TOIVOMUSTA
Kirjoittanut
Rebekka Randall.
Vierivän virran partaalla
kaks tyttöä ma näin.
Ol' tumman nimi Rebekka
ja vaalean Emma Jane.
"Ah, oisipa mun eloni",
sanoi vaalea tyttö nyt,
"kuin virta tää, niin rauhainen,
ja kirkas, tyyntynyt."
"Mut minä oisin mieluummin
tuo koski vaahtoinen!
Pois tyyneys, ja rauha myös,
ma niitä suosi en!"
(Sen toisen, tumman tyttösen,
nää ovat sanoja;
he ystävykset olivat,
ei lainkaan sukua.)
Mut' ah! se mitä toivomme
ei aina käykään päin;
kai rauha tulee osaksein,
saa kuohut Emma Jane!
Tyttö luki runonsa ääneen, ja Cobbit julistivat sen ei ainoastaan erinomaiseksi, vaan suorastaan ihmeelliseksi hengentuotteeksi.
"Arvaan, että jos se kirjailija, joka astui Portlandissa Congress-kadulla, olisi kuullut runosi, niin hän olisi hämmästynyt", sanoi rouva Cobb. "Jos minun mieltäni kysyttäisiin, niin minä sanoisin, että tämä palanen on parempi kuin se hänen 'Jätä sikseen ne numerot murheiset', — ja tämä on paljon selväjärkisempi."
"Totta puhuen en ole vielä päässyt edes selville, mitä hän niillä 'murheellisilla numeroilla' mahtaa tarkoittaakaan", huomautti herra Cobb arvostelevana.