REBEKKA PERHEEN EDUSTAJANA
Oli vielä muuan virstanpatsas — niin, kokonainen "tapahtuma", jonka vaikutus eri tahoilla oli varsin merkittävä ja joka aiheutti sitä paitsi kelpo liudan muita vähäisempiä tapahtumia. Se sattui silloin, kun Syyriasta palaavat lähetyssaarnaajat pastori Amos Burch ja hänen puolisonsa käväisivät Riverborossa.
Lähetysyhdistys oli kutsuttu kokoukseen eräänä maaliskuun keskiviikkona samana vuonna, jolloin Rebekka päätti koulunkäyntinsä Riverborossa ja aloitti opiskelunsa Warehamissa. Päivä oli harmaa ja kolea; lunta oli maassa vahvalti ja pilvet lupasivat sitä lisätä. Sekä Miranda että Jane olivat vilustuneet eivätkä sen tähden mielestään voineet lähteä ulos tällaisessa säässä, vaikkakin tämä velvollisuuden polulta poikkeaminen suretti ankarasti Mirandaa, joka oli yhdistyksen johtokunnan jäsen. Hänen vuokseen muodostui aamiainen kovin ikäväksi, ja sitten hän pitkitti yhä voivotuksiaan valittaen, että Jane välttämättä halusi aina kääntyä sairaaksi yhtä haavaa hänen kanssaan. Lopulta hän päätti, että Rebekan on lähdettävä kokoukseen heidän asemestaan, ja sanoi tytölle:
"Sinä olet siellä toki tyhjää parempi, Rebekka; Jane täti kirjoittaa opettajalle ja pyytää sinulle lomaa koulusta iltapäiväksi. Sinä voit panna päällyskengät jalkaasi ja palata kotiin rukoushuoneen kautta. Tämä herra Burch, ellen väärin muista, oli sinun äitisi isän tuttava ja kävi täällä kerran nuorena lähetyskokelaana. Ehkäpä hän kyselee meitä kokouksessa, ja silloin sinun täytyy edustaa perhettämme ja kertoa hänelle meidän terveisemme. Älä nyt käyttäydy sopimattomasti. Taivuta pääsi kumaraan rukousten aikana ja laula toisten mukana kaikki virret, mutta älä huuda liian äänekkäästi ja rajusti laulaessasi. Kysy ihmisiltä, kuinka rouva Stroutin poika voi, ja kerro kaikille, kuinka hirveästi me olemme vilustuneet. Jos sattuu tilaisuutta, niin tomuta harmonia nenäliinallasi ennen kuin kokous alkaa; ja muista nyt ottaa mukaasi vierashuoneen tulitikkurasiasta kaksikymmentäviisi senttiä sen varalle, että kokouksessa kerätään kolehtia."
Rebekka myöntyi halukkaasti kaikkeen. Hänen mieltään kiinnitti mikä hyvänsä, myöskin tällainen lähetyskokous; ja tyttö suorastaan hurmaantui, kun hänet näin lähetettiin perheen edustajaksi.
Hartaushetki oli järjestetty pyhäkoulun luokkasaliin, ja vaikka herra Burch jo oli asettunut korokkeelle, kun Rebekka ehti sisään, oli kokouksessa vain tusinan verran osanottajia koolla. Rebekka tunsi itsensä ujostuttavan nuoreksi ja vähäiseksi tässä seurassa, ja sen tähden hän etsi silmillään joitakin ystävällisiä kasvoja, joiden turviin hän saattaisi hiipiä. Nähdessään Alicen äidin istuvan eräällä sivupenkillä huoneen yläpäässä tyttö käveli arastellen käytävää ylöspäin ja istui sinne rouva Robinsonin viereen.
"Molemmat tädit ovat pahoin kylmettyneet", kuiskasi hän hiljaisesti, "ja he lähettivät sen vuoksi minut edustamaan perhettämme."
"Tuolla istuu rouva Burch miehensä vieressä korokkeella", kuiskutteli rouva Robinson. "Kauheasti päivänpaahtamana, eikö olekin? Jos ihminen tahtoo pelastaa pakanasieluja, täytyy hänen uhrata näköjään hieno hipiänsä. Eudoxia Mortonia odotetaan vielä. Minä toivon kaikesta sydämestäni hänen tulevan, sillä muuten diakoni Millikenin vaimo aloittaa virren niin korkealta, että me emme ylety siihen edes tikapuillakaan. Etkö sinä voisi aloittaa, ennen kuin hän saa kakistelluksi kurkkunsa puhtaaksi?"
Rouva Burch, johon Rebekan koko mielenkiinto oli tällä hetkellä kohdistunut, oli hento ja heikko pieni nainen. Hänen tukkansa oli tumma, otsansa leveä ja matala ja suunsa kärsivällinen. Yllään hänellä oli musta lopen kulunut silkkileninki, ja hän näytti kaiken kaikkiaan niin väsyneeltä, että Rebekan sydämen täytti harras ja syvä osanotto.
"He ovat köyhiä kuin kirkonrotat", kuiskasi rouva Robinson, "mutta jos heille antaa jotakin, niin he oitis jakavat sen pakanoille. Pastorin parsonsfieldiläinen seurakunta lahjoitti hänelle kultakellon, joka nyt on hänen kädessään. Luultavasti hän olisi antanut senkin pakanoille, jos he olisivat kellojen tarpeessa eivätkä katselisi aikaa vain auringosta. Eudoxia ei näy tulevan. Luojan tähden, Rebekka, pidä nyt varasi ja aloita veisuu hyvin matalalta, ennen kuin Millikenin rouva saa ääntä kurkustaan."