* * * * *
Tätä keskustelua kuulemaan oli kerääntynyt nuorempaakin väkeä ja nepä olivat sattuneet tarkastelemaan Anaskin konttiakin ja huomanneet siellä näkyvän viulun kaulan. Nuoret siitä heti innostuivat ja rohkein poika tuli vanhempaa väkeä salaa Anaskille tuumimaan, että sopisiko tämän viipyä yötä.
— Olisiko jotain tehtävää? kysyi Anaski.
— Olisi, selitti poika. Laitettaisiin tanssit. Meillä on ollut pitkän aikaa puute viulupelistä.
— Nythän siitä puutteesta päästään, sanoi Anaski. Tähänkö ne tanssit laitettaisiin?
— Ei, kun tuohon naapurimökkiin, selitti poika. Mutta ei puhuta mitään vanhemmalle joukolle. Me nuoret levitellään sanoja toisillemme ja kun vanhat rupeavat nukkumaan, niin pistäytään silloin mökkiin.
— Tehdään vain niin, myönnytti Anaski.
Häntä oli harvemmin pyydetty tällaiseen toimeen, sillä kotikylällä tunnettiin Anaskin soiton soveltuvan enemmän mielen virkistykseksi kuin tanssimusiikiksi. Tiesi sen Anaski itsekin, mutta mitäpä hän rupesi näille sydänmaalaisille selvittämään. Jos haluavat verrytellä jäseniään viulun sävelten mukaan, niin verrytelkööt vain nuorena ollessaan.
Hän asettui taloon yöksi ja illan tultua köllähti kengät jalassa penkille pitkälleen.
— Eikö vieras heitä kenkiään… kyllä tässä tarkenee, huomautti isäntä.