— Mistä? kysäsi Anaski.
Renki näytti säikähtävän ja tapaili:
— Ilman minä vain tässä että…
Enempää ei Anaski kysellyt. Hän jo ymmärsi, miksi toiset kehoittivat jäämään jälemmäksi peseytymään. Niillä oli yhteinen sopimus, että kylpemästä tultua huuhdellaan suuta suurusvedellä. Anaski arvasi, että renkiä on kielletty siitä puhumasta, vaikka se sitten erehtyi.
Illallista syödessä juttelivat toiset kalastuksesta, vaan Anaski ei ollut enää puhetuulella. Eipä vielä aamullakaan, vaikka luvattu kalakeitto höyrysi edessä. Renki koetti antaa alkua ja kertoi emännälle Anaskin suurista ahvenista. Ei auttanut sekään. Emäntä vain virkkoi:
— On siinä sen verran totta, että pienenee ne kalatkin vuosien kuluessa.
Jo yhtyi Anaskikin puheeseen ja nostaen sormen pituista ahventa tuumaili:
— Ei näy tarvitsevan vuottakaan. Olihan nämäkin vähintään vaaksan pituisia illalla, vaan nyt näistä on enää jälellä pää ja pyrstö. Jos tätä tekoa pienenevät, niin huomisaamuna ei ole niitäkään.
Emäntä ymmärsi Anaskin tarkoituksen ja virkkoi:
— Ei nämä ole pienentyneet, vaan ei kannata keittää suurimpia ahvenia, ne suolataan.