Myhähdellen lähestyi vieras herra tätä aimo ateriata ja tehtyään ensin pienen tarkastuksen ruokalajien puhtaudesta, näpisti murun ahvenen selkää, jonka pisti suuhunsa. Hän ei varmaan ollut syömärin sukua, koska herkesi tämän yhden suupalan perästä pois ja kysyi, mitä ruoka maksaa.
— Jo tuon lienette päässyt tietämään mitä ruoka-ateria tavallisesti maksaa, kun olette Helsingistä asti tänne tullut, sanoi Anaski vakavasti.
Herra otti kukkarostaan 25 penniä ja kysyi riittääkö se.
— Jopa hyvinkin, sanoi Anaski. Ja koska maksatte näin runsaasti, niin minä tuon viime palaksi voitakin.
Kuultuaan saavansa näin herkulliset jälkiruuat, pääsi herralta röhänauru ja hän kiirehti tovereilleen kertomaan, että täältä löytyi kumma ukko. He tulivat miehissä tupaan, ei ruokaa tahtomaan, vaan puhuttelemaan tätä omituista vieraan ruokkijata.
— Missä tästä ovat muut joukot? kysyi äskeinen herra.
— Tuonne laitoin ruishalmeelle leikkaamaan ja jäin itse tähän kotimieheksi, kertoi Anaski.
— Hyvästikö tässä mökissä elää? Riittääkö leipä ostamatta?
— Omilla tässä on näinä viime vuosina mentynä uutiseen, kun on sen isäntätalon isännän silmät olleet kipeänä, vaan tässä jälkivuosina, kun oli tervesilmäisenä, niin silloinpa täytyi uutisen rinnassa hankkia.
— Sepä omituista, kummastelivat vieraat. Millä tavalla isäntänne silmät ovat olleet teille leivän jatkoksi?