— Eipähän ne osanne jälkiään peitellä, hymähti Anaski. Mutta jos minä rupeaisin kävelemään pimeän aikana tuolla epäiltävissä paikoissa, niin saataisiinpahan nähdä, onko ollut ovelampi.
— No jos löydät, niin saat puolen tynnyriä rukiita aivan samassa kuin nuotta on kodan orrella, lupasi isäntä.
Anaski lähti liikkeelle ja palattuaan kahden yön kuluttua aamusella varhain, hän ilmoitti isännälle, että nyt se nuotta oli kodan orrella.
— Etköhän valehtele? epäili isäntä.
— Kun et usko, niin käy katsomassa, sanoi Anaski.
— Mistä sinä sen löysit?
— Onkohan tuo niin tarpeellista tietää, vastasi Anaski. Ei se uskalla tulla toista kertaa ottamaan.
— Onpa merkillistä, jos se on siellä, virkkoi isäntä puoleksi epäillen. Miten sinä jaksoit sen kantaa?
— Jaksanhan minä toki vielä kantaa kuivan kesänuotan, vastasi Anaski kellahtaen.
Isäntä meni katsomaan ja palasi kohta hyvillämielin.