— Siellä oli nuotta aivan entisellä paikallaan… Joko sinulle pitää antaa jyvät aivan paikalla?
— Niinhän se puhe oli. Ei olekaan entisiä leipäjauhoja.
Isäntä kävi mittaamassa jyvät ja Anaski kiirehti heti "hyvän tuulen aikana" kantamaan myllyyn.
Päivän tultua meni isäntä uudelleen katsomaan löytynyttä nuottaansa ja nyt hän palasi sieltä vähemmän hyvillämielin.
— Ennättipäs se Anaski mennä pois hyvän tuulen aikana, hän virkkoi harmissaan. Eihän se veijari hakenut sitä mistään. Siitä nuottakodan kupeelta kinoksesta oli kaivanut. Ja itsehän se hyväkäs on sen siihen ensin peittänyt, vaikkei sitä tuiskun perästä kukaan älynnyt… Ennätin lähettää kuulutuksen sanomalehteenkin.
Isäntä oli jonkun päivän hyvin harmissaan, ei niin paljon jyvistään, vaan tuosta joutavasta kuulutuksesta.
Anaskikin sai kuulla samasta kuulutuksesta ja virkkoi:
— Nämä nykyajan ihmiset ovat kovin hätäisiä. Jos tuppi-junki sattuu putoamaan, niin sitä jo ilmotellaan sanomalehdessä. Ennen pidettiin isommatkin asiat omina tietoinaan. Enintään kuulutettiin oman pitäjän kirkossa. Vaan silloinpa olikin kaikilla rantalaisilla omat veneet ja verkot. Ei tarvinnut muuta kuin kävi alavesistä hakemassa. Ei ne mitenkään uskoneet että niitä on viety vastavirtaan. Kymmenittäin minä niitä kesässä soutelin ja lahjottelin rantamökkien asukkaille. Ja etteivät tarvitsisi kursuilla peloissaan, käskin viemään oman pitäjän kirkkoon sellaisen kuulutuksen että heidän rantaansa on ilmestynyt vieras vene, käyköön omistaja kahden viikon kuluessa tuntomerkillään omistamassa, muutoin soutelen kuin omallani… Kukapa niitä tuli perimään ja niin oli köyhimmälläkin oma vene, vaan onkos nyt, joku vanha rottelo, jonka on sattunut joltakin hyvältä ihmiseltä saamaan.
— Anaskin pitäisi nytkin kuljettaa niitä alavesistä, huomautti joku.
— Vai niin, myrähti Anaski. Tuskin ennättäisi sauvoa venettä virran päälle, kun jo sanomalehti levittäisi kuulutusta monen pitäjän yli, että sellainen vene on kadonnut. En minä mene siihen ansaan. Kulkekoot uimalla tai purjehtikoot niillä sanomalehdillään.