— Syökööt! kivahti Anaski harmistuen, Paremmin minä ennen vanhaan ruokin kuokkavieraitakin. Ja kutsutut vieraat istuivat aina pöydän ympärillä, johon kannettiin kukkurat puurokupit, kupin keskellä kesävoista silmä kuin Ahvenlampi. Puuron perästä paistit ja kalakeitot ja välillä ryypyt.
— Entäs täällä?
— Täällä? Eikö puheitakaan ryypyistä. Yksistä kupeista kävivät kurkkimassa muutakin ruokaa ja saatuaan siepatuksi milloin minkin nokareen, natustivat sitä jossain nurkassa kuin närhi potattilohkaretta aidanselällä. Sellaisiksi ne menevät häätkin, kun herrashupsuja lisääntyy. Ennenaikaan niistä oli huvia ja hyötyä, eikä sieltä pötkäisty pois kuin jänis haavalta. Syötiin ja juotiin monena päivänä. Jokainen toi tullessaan ruokaa kontin täyden. Siinä leipää, lihaa ja voita vaikka viikoksi. Toivatpa muutamat viinaakin. Sitten vielä rahaa ja muuta tavaraa huomenlahjana. Entäs nyt. Kiireesti syödä hokaistaan ja al' joutua kotiisi. Nuoret eivät ennätä tutustua toisiinsa ja niin jäävät kohta enemmän kuin puolet vanhoiksi piioiksi ja pojiksi. Ja kutsumattomien ei kannata tulla katsomaankaan. Ne eivät saa suuhun eikä silmään. Ennen kuhisi kutsumattomia kuokkavieraita sauna ja kartanon ympärykset täynnä. Ja jos joukossa sattui olemaan jokukaan hoksivampi, niin nekin saivat syödä ja juoda mahamäärältä. Minä niitä ruokin useita kertoja, jossa eivät minua ennestään tunteneet.
— Minkätähden tuntemattomia eikä tuttuja? kysyi joku.
— Etkö sitä ymmärrä, sanoi Anaski. Tutuissa paikoissa saan niukuin naukuin itsellenikin, jopa että muille. Mutta kun kävelin Pohjanmaalla, niin siellä minua pidettiin joka paikassa isäntämiehen arvossa. Kerrankin menin hääpaikkaan. Sauna oli melkein täynnä kutsumattomia. Aloin kysellä, että onko niillä mitään syömistä. Sanoivat ettei täällä "pruukata" kutsumattomille antaakaan. Minä sanoin että meidän paikkakunnalla taas "pruukataan" antaa niille ensimäiseksi, kun vain käypi noutamassa. Ei nämä jöriköt vieläkään ymmärtäneet. Sanoivat ajettavan pois saunastakin, jos menee pyytämään. — Jopa olette arkoja, vaikka olette pohjalaisia, sanoin. Pitänee minun, vieraan puolen miehen, käydä eväsperissä. — Tyhjin käsin sieltä tulet takaisin, epäilivät pohjalaiset. Nakkasin hattuni saunan penkille ja sanoin pohjalaisittain: kalu se ittensä kruunaa, ja astelin kartanolle odottelemaan saapuvia vieraita. Köyhemmistä tulijoista en välittänyt, vaan kellä oli hyvä hevonen ja suuri tuomiskontti, sitä menin tervehtimään ja kiirehtimään huoneeseen. Jokainen uskoi minut isännän määräämäksi vierasten vastaanottajaksi ja pyytelivät tyhjentämään heidän tuomansa laukot ja kontit. Minä kiittelin ja vakuutin että saavat olla aivan huoletta, kyllä ne tyhjennetään. Pienimmät kontit kannoin talon emännälle, jolta sain kiitokseni ja sitten vein kaksi suurinta konttia saunaan. Silloinpa pohjalaisten silmät suurenivat ja jokainen tunnusti, että Savon äijä on etu heistä.
Kuokkurit tulivat ruokituksi ennenkuin kutsuvieraat. — Ollapa viinaryyppy päälle, tuumailivat partaansa pyyhkien. — Kun tuosta tulisi suuret kiitokset, niin jospa kävisi sitäkin noutamassa, sanoin koetteeksi ottavatko nyt paremmin uskoakseen. Jopa uskoivat ja lupasivat kiitellä kirkonmäelläkin. Keräsin tyhjät kontit ja vein rekeen. Sitten menin kammariin, jossa isäntä kelletteli sängyn päällä seljällään, humalassa kuin mehiläinen. Aloin siltä kysellä, missä minun tuomani "viinapotelli" on, olisin antanut ryypyn muutamalle tuttavalleni.
— Katsele tuolta kaapista ja anna minullekin, örisi isäntä käsiään huitoen. Valitsin suurimman pullon, josta pulputin kahvikupin arvon isännän kurkkuun ja vein sitten saunaan. Pohjalaiset alkoivat lipoa kieltään ja kiitellä, että saipas äijä "kähvelletyksi". Luulivat minun ottaneen omin lupini, ennenkuin kerroin, että se on otettu isännän käskystä, jolle annoin ensimäisen ryypynkin. Nytpä alkoi sadella suuria kiitoksia. Ei tahtonut keritä kerätä konttiinsakaan. Niitä olisi ollut keitellä puoleksi talvea, vaan muutamassa yöpaikassa oli jäänyt kontin suu auki ja syöttöporsas, pahuus, oli tassutellut liiviinsä kaikki kiitokset.
— Vai niin, nauroivat kuulijat. Siihenkö ne Pohjanmaan häät päättyivät!
— Ei läheskään, sanoi Anaski. Kun kutsuvieraat olivat ruokailleet, alettiin "huomentuopin" juonti ja juotiin koko yö. Tuli siinä morsiusparille rahaa jos muutakin. Minä säästelin rahat matkan varalle ja join kirveen ja silläpä sainkin pääni täyden.
— Milläs Anaski sitten hakkaili, kun joi kirveensä?