— En minä niin karkeita töitä varten liikkunut, että olisin kirveen tarvinnut, oikaisi Anaski. Tullessani otin lastukolta talon kirveen, josta kolistin pois varren. Kun sitten saunan uunin edessä hankailin porolla, niin se meni uutena eikä talolle tullut mitään vahinkoa.
Anaski ennätti parhaiksi lopettaa kertomuksensa entisajan hyvistä häistä, kun uudenaikaisissa häissä olleet palasivat kotiinsa.
— Nytkö sieltä jo tullaan? ihmettelivät kotijoukot.
— Jo lähti morsiusparikin ajamaan ja tottahan silloin muutkin. Ja jos vanhain ennustukset pitävät paikkansa, niin ne elävät rikkaana, sillä siellä on tulossa sellainen lumisade, että varmaan jälet peittyvät.
Tulijain täytyi tehdä selkoa kotijoukoille uudenajan häistä. Nämä puolestaan kertoivat miten niitä Anaski arvosteli ja millaisia häitä hän kiitteli. Kertoivatpa kirvesjutunkin. Anaski kuunteli ja antoi poikain selvitellä minkä osasivat. Hänellä ei ollut tapana kertoa samaa asiaa kahdesti, ainakaan samassa paikassa.
Aamusella huomattiin todeksi, että hääjoukon jäljet ovat peittyneet. Tiet olivat aivan ummessa ja kartanolla kaikki lumen peitossa. Hevostöille aikovat kopistelivat ja kaivelivat kapineitaan lumen alta. Yhdeltä oli hävinnyt kirves. Se harasi sitä kaikista mahdollisista paikoista eikä löytänyt. Jo tuli kolmannen kerran tupaankin, jossa Anaski istui odotellen teitten aukenemista.
— Mihin hiiteen se kirves hävisi, kiukkuili katselija. Se jäi kumpaan hyvänsä, joko reen kaustaan tai halkopinon kupeelle ja nyt sitä ei löydy, vaikka haravoisi kymmenen haravan kanssa.
— Sekö uusi kirves se katosi? kysyi isäntä.
— Sehän se oli, vastasi etsijä ja ovella mennessään lisäsi: tuskinpa vanha olisi kadonnutkaan.
Anaski istui rauhallisena penkillä ja virkkoi viimein hyvin tyynesti: