— Jokohan sinä saisit kaksi tynnyrillistä? kysyi Jäppinen hyvillään.
— Se nyt ei ole mikään ihme, kehahti Anaski. Parin viikon aikana ne tulevat täyteen ja jos ei ole valmiita tynnyreitä, niin siihen aikaan minä nekin tekasen.
— No jos sanaasi saapi luottaa, niin tässä on paikalla 13 markkaa, sanoi Jäppinen ja veti rahat esille. Vaan jos sinä petät puheesi ja viet nämä rahat?
— Luuletko sinä minua niin epärehelliseksi, että minä ammattitoverilta otan, Anaski sanoi vähän pahastuen. Jos ei kahden viikon sisällä ole tynnyrit täynnä, niin vie veneeni ja kaikki mitä minulla on tästä rahasta.
Jäppinen rauhoittui rahainsa suhteen ja erosi tyytyväisenä, mennen mökilleen odottelemaan voiden joutumista.
Eipä Anaskikaan joutanut enään olemaan onkimatöillä, kun oli mennyt niin lujaan sitoumukseen. Hän kävi ripustamassa onkensa oksaan ja souteli talottomalle rannalle, josta käveli "omaan metsäänsä" ja veisteli siellä kuivista kuusista tynnyrin lautoja. Sitten hän souti veneellä "Ruhka-Reitun" mökille ja alkoi kyhäillä kokoon. Parissa päivässä tulivat tynnyrit valmiiksi ja olivatkin oikein kookkaita astioita, vaikka eivät erittäin sirotekoisia. Anaski arveli ettei niitä ulkomaille lähetetä kumminkaan.
Nyt olisi pitänyt alkaa tuon suuremmoisen voin hankinnan, mutta Anaskilta näytti kiireen aika menneen sivu, kun sai astiansa valmiiksi.
— Pitäisi tästä lähteä vähän voita tiedustelemaan, arveli hän mökin miehelle muutamia päiviä makailtuaan. Et sinäkään ole lehmää laittanut, että saisi tästä paikan päältä.
— Eihän tuota ole jaksanut laittaa, valitti mökinmies, jota Ruhka-Reituksi nimitettiin.
— Autettava olisit sinäkin, puheli Anaski kömpien alas uunilta. Pitänee lähteä tuonne lanko-Mikon mökille, sillä sitä on voita, vaan tuskin se antaa minulle rahallakaan. Se on niin kovin ylpeä, kun on saanut kolme lehmää, ettei taivu minun tuumaani. Mikä sille pitänee tehdä?