Soutomiehet nukkuivat heti raskaasti. Anaski siihen sijaan oli vähemmän väsynyt perämiehenä, niin että hän hyvin jaksoi olla valveella ja ajatella voinvälitys-asioitaan. Ne alkoivat nyt lähestyä loppuaan ja silloin on tarpeen osata toimia edukseen. Anaskilla oli kyllä ollut alun pitäin selvä suunnitelma, mutta suunnitelma saattoi mennä pilalle, jos nukkui huoletonna. Siksipä hän hiipi toisten kuorsatessa avojaloin rantaan, lykkäsi veneen syvälle ja vieräytti yhden tynnyrin kerrallaan järveen. Painavata tavaraa niissä oli, koska niin hyvästi upposivat pohjaan. Kiireesti hän joutui takaisin ja nyt saattoi rauhassa ruveta vetelemään unia.
Päivän hämärtäessä nousivat miehet ylös ja rupesivat syömään. Kolmas mies meni noutamaan rannalta vettä ryypättäväksi, mutta palasi sieltä vallan kauhistuneena.
— Nyt ollaan kummissa käsin; rosvot ovat olleet liikkeellä, ihmetteli mies.
— Mitenkä niin?
— Voitynnyrit on menneet.
— Onko tuo nyt totta? sanoi Anaskikin ihmetellen ja lähti hatuttomin päin rantaan.
Kyllä se oli totta. Alla päin palasivat miehet lopettamaan syöntiänsä.
— Mitäs nyt tehdään?
— Jälestä ajamaan tietysti.
— Se on yksi keino, vahvisti Anaski. Mutta jos te nuoremmat miehet menette perästä ajamaan, niin minä menen tietäjiin.