— Mitä tuo nyt on tuon vertainen.
— Siihen nämä viimein sopivat, ilmoitti mies.
— Perunatynnyriin! sanoi Anaski puhkaisten tyytymättömänä sieramiinsa. Olisi tuonkin saanut olla ottamatta, kun ei kerran enempää.
Anaskia harmitti koko sovinto niin, että hän koppasi konttinsa ja viulunsa, ja mennä paiskasi iltapimeällä Raaskalaan yöksi.
— Mistäs Anaski näin pimeällä käveli? kysyi isäntä.
— Tuolta tulin Huhkan mökiltä, vastasi Anaski äreänä, laitellen konttiaan ja viuluaan naulaan.
— Ei rosvotkaan peloita, vaikka siellähän niitä on liikkunut.
— Milloinka se on korppi toisen korpin silmän puhkaissut?
Hän oli yhä vaan tuohkeissaan ja alkoi purkaa ulos:
— Saapi täällä varastaa ja puuhata yöllä jos päivälläkin, eikä tuosta ole mitään hyötyä. Olen koko menneen viikon puuhannut tuolle Ruhkalle lehmää, että hartioitani vieläkin pakottaa, mutta ei tuossa sen tolvanassa ollut ottajata. Saapi se nyt taas vettä rippailla ja lapsetkin ovat niin laihoja että läpi näkee, kun ei ole mitään särvintä.