— Kyydilläkö ne todellakin Anaskin toivat? kysyi isäntä totisempana, sillä hän arvasi, että se on ollut ruunun kyyti, josta lisääntyy maksut.
— Ei minun tullut perille asti ajetuksi, sanoi Anaski rauhoittaen. Olivat panneet koukkuvieteriset istuimet, niin ne niin pahasti hytkyttelivät vanhoja jäseniä, että alkoi tuntua tukalalta. Rajan tällä puolen vielä tietkin huononivat, niin silloin ajattelin että eiköhän pitäne kääntää kello lampaan kaulassa. Minä pääsin kyytimiehen kanssa hyväksi ystäväksi, kun hoitelin sen hevosta ja pidin huolen kapineista. Ensi yöpaikassa minä otin talosta hohtimet, sanoin hevosen jalassa naulan kohonneen, vaan päästelinkin ruuvit irti vieteristä ja muiden nukkuma-aikana pistin konttiin ja läksin kävelemään. Se kyyti tuntui paljon huokeammalta ruumiille ja huokeampi se oli vieterillekin.
— Mahtaakokan tuo teko olla uskottava? epäili isäntä.
— Harvoinpa minä valehtelen, vaikken totta puhu milloinkaan, mutta tämä se ainakin on totta, vakuutti Anaski.
— Minnekä se herrain lähettämä kirje joutui?
— Sille jäi kyytimiehelle. Joutaa pitää muistona minulta, kun en tullut hyvästiäkään heittäneeksi, näkyi nukkuvan niin kovin makeasti.
— Mutta jos ne käyvät hakemassa täältä matkaa jatkamaan, arveli isäntä.
— Ei meillä ole enään mitään tekemistä, sanoi Anaski. Minä olen matkani tehnyt ja lopettanut virkatoimeni tällä kertaa. Eikä siellä povarina ja pelurina pysy leivissä. Mitähän jöröjä he lienevät. Tohtorin ammatti siellä parhaiten elättää ja sitä työtä siellä olisi vielä ollut, mutta ne herrat sen kyytinsä kanssa niin kiirehtivät.
— Sinä olet mahtanut tehdä tuhotöitä ja ne ovat sen vuoksi kiirehtineet.
— Minäkö tuhoja? Sen taitavammasti ei kukaan tohtori paranna. Ja tohtorithan ne vasta tuhoja tekevätkin: niillä on puukot ja myrkyt muassaan, mutta minä en tarvitse muuta kuin terävän äimän ja punontaista, niin kyllä tukkeutuu vaikka minkälaiset haavat. Ja myrkyn summasta minä vain hieron tupakan lehtiä nuuskaksi ja tuppaan sitä nenään, niin sillä eroaa kaikki romuskataudit. Mutta sitten ne minulta sen mahdin varastivat ja täytyi turvautua toisiin rohtoihin.