Kun nuo kuusi markkaa olivat loppuneet ja Metka tuli pyytämään rahaa, ällistyi hän ihmeesti, kun lanko ilmoitti antaneensa pienten raha-asiain hoidon rouvalleen, Metkan sisarelle, jolta niitä nyt on pyydettävä.
— Sinäkö sen niin järjestit? kysyi Metka.
— Itse häntä halutti ottaa hoitaakseen.
— Ja sinä myönnyit… Olen pitänyt sinua tarmokkaana miehenä, ja nyt tuollaiseen suostuit.
— Pitäähän täällä taipua naistenkin tahdon alle.
Lanko sanoi näin Metkaa rauhoittaakseen, ettei tämän ja uuden rahastonhoitajan välit kovin kiristyisi. Pitempiaikaista sovintoa hän ei sittenkään uskonut syntyvän, päätellen siitä, kun sisar oli uhannut rahastonhoitajaksi ruvetessaan antaa ainoastaan tosi-tarpeisiin. Harvoin on kahdella ihmisellä samat käsitykset tosi-tarpeista, lähisukulaisilla vieläkin harvemmin.
Tosi-tarpeellisia olivat sisaren mielestä ruoka ja vaate, joita taas
Metka piti aivan sivuasioina.
Ja kun yksimielisyyden saavuttaminen näyttäytyi aivan mahdottomalta, päätti Metka jättää koko talon ja muuttaa toiseen paikkakuntaan. Siihenkin tarvittiin rahaa, ja kun ei ollut toivoa sisarelta, meni hän vanhan tuttavansa kauppaneuvos J:n luokse ja sanoi:
— Lainaapa kolmekymmentä markkaa, minun täytyy matkustaa pois.
— Miksikä pois? Eikö langollasi ole enää työtä?