Hän aprikoi, kysyisikö miten hautajaisvarojen kanssa menetellään, jos huhu on perätön, mutta katsoi viisaimmaksi olla vaiti. Täytyihän vanhan lakimiehen ymmärtää, että asialla on aina kaksi puolta: jos ei ole syytä surujuhlan viettoon, on vietettävä ilojuhla ja sitä suuremmalla syyllä, koska varatut aineet siihen hyvin soveltuvat.
Iloisena lähti varatuomari toimittamaan ostoksia ja panipa omiakin varojansa lisäksi. Saavuttuaan virantoimitus-alueelleen ei siellä kuulunut mitään Metkan kuolemasta eikä hän sitä kysellytkään. Kumminkin hän lähetti heti kohta kutsut kaikille niille herroille, jotka olivat ennenkin osoittaneet olevansa kykeneviä ja halukkaita milloin mitäkin kuollutta "hautaamaan".
Muissa hautajaisissa ei itse asianomainen ota osaa mihinkään menoihin, ei ainakaan ruumiillisesti, mutta Metka kilisti ja kallisti yhtä ahkerasti kuin toisetkin. Ja kaikki nyt muistivatkin kilistää ja juoda hänen terveydekseen. Menojen jatkuessa muutamat kilistivät niin rajusti, että lasit lohkeilivat, ja huusivat: eläköön Metka! Ei hän nytkään havainnut olevansa sen enempää huomattu, touhusi vaan toisten mukana. Kokoonkutsuja oli varottanut, ettei asiata ilmaista ainakaan alussa. Viimein meni joku Metkan rinnalle istumaan ja kysyi:
— Tiedätkö sinä tämän illanvieton merkitystä?
— En minä tiedä, vastasi Metka.
— Nämä ovat sinun hautajaisiasi.
— Mi… mi… mitä tämä on, en minä ymmärrä, kyseli Metka ällistyneenä.
Varatuomari jouduttautui selittämään.
— Niin, kyllä nämä ovat sinun hautajaisiasi. Kaupungissa oli näet levinnyt huhu, että sinä olet äkkiä kuollut, ja herrassyötinki A. lähetti konjakkia ja valtuutti minun pitämään sinulle hautajaiset, ja nyt näitä on pidetty ja pidetään.
Kaikki odottivat selityksen vaikutusta. Mutta he tulivat jotenkin noloiksi, kun ei Metkan suusta lähtenyt yhtään sanaa, vesikarpalot vaan kihosivat silmistä ja valuivat alas kasvoille. Varatuomarikin nolostu, mutta alkoi kumminkin lohdutella.