"Hui!" huudahti rouva ja Miina vastasi siihen "ai!" sillä koukku oli pelontempauksessa toksahtanut sormeen. "Voi, voi! minäkö sen tein!" valitti rouva. "Ei toki jäänyt siihen. Kääritään, kun juoksee verta."
Nyt he tunnustivat todeksi maisterin sanan, että uistin on vaarallinen tarttumaan käteen.
"Pujotellaan vuorotellen", ehdotti rouva. "Jos Miina pitelisi madon häntäpuolta, kun se sitä niin tavattomasti kipruuttelee."
"Jos koukku tarttuu taas", epäili Miina.
"Ei se nyt tartu", vakuutti rouva. "Minä lujitan luontoni."
Ja kyllä hän lujittikin. Kasvolihakset pinnistyivät tehtävän tarkkuudesta. Ja vaikka Miina oli tällä kertaa pitelijänä, syntyi hänellä samat kasvonliikkeet. Mutta menipä kuin menikin mato koukkuun. Voitonriemulla he sitä katselivat.
"Semmoinen vötkäle. Kyllä siihen pitäisi tarttua."
Tuli Miinan vuoro. Sillä aikaa selitteli rouva miten oli soudettava, jos hauki tarttuu, ja miten isolle hauelle on annettava myöten, uuvutettava.
"Pitääkö sille antaa myöten", nauroi Miina. "En minä malttaisi antaa."
"Pitäähän ihmisillekin antaa…"