— Minä en hävitä syömällä, lupasi Junnukka. Sinulle tuon kaikki rahat, mitä jääpi yli hevosen evään ostolta. Itselleni en tahdo voitakaan.
— Jospa niin tekisit.
— Niin minä teen, vakuutti Junnukka. Ja jos en tee, niin silloin saat…
Hän oli vähällä antaa tukistamis-luvan, mutta pysäytti, että jos muuten suostuisi. Ja Annukka suostuikin.
— Jos annettaneen sillä puheella.
Ei voi kukaan kuvata Junnukan ihastusta, kun hän törmäsi taputtelemaan ruunan kaulaa ja hoki:
— Nyt sinä olet minun ja nyt sinut nimitetään Puteksi… Putte,
Putte, Putte minun Putte… meidän Putte.
— Älä nyt vielä omistele, kielteli Annukka. En minä anna lehmiä parhaana lypsyaikana.
— Milloin tahansa, kunhan annat tehdä kaupat… Putte, Putte, minun
Putte…
— Se sinun pitää myös luvata, että pysyt työssä ja viet hevosen muutamiksi viikoiksi omille laitumilleen.