"Paljopa siinä taitaa olla puuhaa", epäili Kusto.
"Eihän se niin sukkelata ole kuin jos omasta kukkarostaan maksaisi.
Mutta ovat taitaneet Kustonkin rahat mennä siihen suurusjuomiseen."
"Siihenpä ne ovat menneet", tunnusti Kusto.
"Sitten siinä ei auta muu kuin käveleminen", päätti isäntä.
Kustoa ei jokainen pyöräyttänyt sormensa ympäri, mutta jos asia tuli oikein selitetyksi, ei hän ollut taipumatonkaan. Hän laittautui taipaleelle, ja matka sujui paremmin kuin oli alussa luullutkaan. Sekin pelko, että kylänmies juonittelisi todistusta antaessaan, näyttäytyi aivan turhaksi. Pyytämättä kutsui syömään ja erotessa selitti oikein juurta jaksain miten on meneteltävä.
"Kun sinä saat tähän paperiin sen toisen nimen, niin mene sinä kunnan lääkärin luokse. Kustokin ymmärtää, että niitä rohtoja antaa vain kunnan lääkäri. Äläkä sinä yhtään hätäile, vaan selitä tautisi aivan tarkalleen. Se on hyvin taipuvainen mies, vaikka on tohtori. Saapi sille selittää asiansa. Eikä se pahastu siitäkään, jos taitavasti mainitset, että sinut on laitettu siinä toivossa matkalle, että tulisit terveeksi, ja että jos tohtori antaisi oikein kunnollisen 'rohtosatsin'. Ei siitä tule kunta sen köyhemmäksi. Ja ehkäpä tohtori sinut tunteekin."
"Tuntee se", sanoi Kusto. "Olenhan minä käynyt joskus kysymässä työtä."
"Kaikessa tapauksessa tohtori koettaa parastaan", vakuutti kylänmies. "Mutta ei se pahentaisi asiata, jos somisteleisit jonkun verran ulkomuotoasi. Partasi törröttää aivan pahimmoillaan ja tukkakin on liika pitkänä."
Näin paljoon puuhaan ei Kusto taipunut.
"Lyhenteleepä heitä sitten, jos paranee", tuumaili vaan.