Sen verran hän kumminkin sirosteli, että pesi silmänsä ja kampasi pitkän tukkansa.
* * * * *
Hyvillä toiveilla lähti Kusto astumaan, kunnan lääkelippu taskussaan. Alkuhankkeet olivat onnistuneet hyvin. Hän tunsi voimainsakin vahvistuvan, vaikka oli lähteissään peljännyt uupuvansa tielle. — Ihmeellinen voima näillä kunnan rohdoilla taitaa ollakin, ajatteli Kusto kävellessään. Jos vain saisi sen toisen nimen yhtä vähällä vaivalla ja sitten tuon kunnan "rohtosatsin", niin ehkäpä minusta vielä mies tulisi…
Samana päivänä hän joutui vaivaishoitohallituksen esimiehen kotiin eikä tämäkään kohdellut tylysti. Nurisematta kirjoitti nimensä ja sen tehtyä kysäsi:
"Onko Kustolla ollut ruokaa?"
Kustossa heräsi toivo raha-avusta ja hän selitteli:
"Onhan nuo hyvät ihmiset antaneet sen verran kuin on ollut syöjääkin, mutta tästä puoleen saattaa tulla tiukempi, niin että hyvän tekisi, jos saisi parisen markkaa ruokaan."
Esimies naurahti.
"Tulisikohan nuo käytetyksi ruokaan. Eivätköhän vaan menisi olusiin."
Kusto ei ryhtynyt väittelemään, tuumaili vaan: