"Jospa päätettäisiin olla ostamatta olusia näillä rahoilla."
"Eivät ne niin pikaiset päätökset tahdo pitää paikkaansa", epäili esimies. "Eikä rahan antaminen olekaan minun vallassani. Mutta voisin minä luvata hoitolaan, jos on kova puute."
"Koetanmahan vielä kiertää sitä taloa", sanoi Kusto ja aikoi lähteä pitemmittä puheitta astumaan.
Esimies huomasi hoitolatarjouksensa pahoittaneen Kuston mielialaa ja kehoitti odottelemaan illallista ja olemaan talossa yötä. Alakuloisuus vaivasi sittenkin koko yöseudun. Hän koetti syödä kovasti, että voimistuisi. Eikä se taitanut aivan hukkaan mennäkään. Aamusella nousi jalka jonkun verran keveämmin kuin edellisenä päivänä. Saattoi siihen vaikuttaa sekin, että nyt oli varma tieto "rohtosatsin" saamisesta ja sieltä kautta hyvä toivo päästä taaskin omalla rahalla ostamaan olusia.
II
Ennättääkseen ensimäisenä lääkärin vastaanottotunnille, astui Kusto niin kaiken voimansa perästä, että hiki kohosi hattuun. Melkein ensimäiseksi hän joutuikin.
Lääkäri näkyi tuntevan Kuston erittäin hyvin, koska vuoron tultua ensi sanakseen kysäsi: "Mikäs Kustoa vaivaa?"
Kusto alkoi selittää juurta jaksain, kuten kylänmies oli neuvonut.
Lääkäri ei jaksanut kuunnella loppuun, vaan sanoi:
"Heitähän vaatteita vähemmäksi." Sitten hän alkoi kuunnella ja kysellä joka puolelta. Kustosta eivät kaikki taudin tutkimustavat olleet oikein mieleisiäkään, mutta täytyi niihin taipua, kun lääkäri varoitteli, ettei täällä saa jupistella. Tähän kaikkeen kului aikaa pitkäkin puolituntinen. Kusto tuli vakuutetuksi siitä, että kyllä hän nyt saapi tuon kunnollisen "rohtosatsin", vaikkapa ei erityisesti pyytäisikään.
Sitä enemmän hän hämmästyi eikä tahtonut uskoa omia korviansa, kun lääkäri antoi tällaisen määräyksen: