— Ei niitä tarvitse sinne tuoda, epäsi isäntä. Ei katkaistusta puusta ole enää kasvajaksi.
— Mitäs niille sitten? kysyi vouti.
— Se on teidän asia. Minä vaan vaadin korvauksen puista ja vaivoistani.
— Maksakoon Matti korvauksen.
— En minä maksa, väitti Matti. Siinä oli kuulijat, kun vouti sanoi, että täytyy tehdä saverikot vitsaksista.
— Kuulijat, äyhki vouti, muistaen entisiä sovinnon maksuja. On sinulla aina ne kuulijat.
Tämä oli tavallaan anteeksi-anto Matille ja hän sai poistua. Vouti suoritti isännälle 10 markkaa korvausta, mutta sitä ei olisi tapahtunut, jos hän olisi tietänyt, että koko jupakka oli Matin toimeenpanema ja että hän se oli toimittanut isännälle nuokin katkotut kannot.
HYVÄ ON.
(Tarina entisajoilta.)
Konttiharjun renki-Risto ja piika-Maija olivat vuoden varrella katselleet toisiinsa niin usein ja pitkään, että he tuossa heinäkuun lopulla tekivät sopimuksen mennä avioliittoon. Nykyaikana sanottaisiin päätöksen aiheutuneen rakastumisesta. Mutta jos joku olisi mennyt antamaan heidän liitolleen tuollaisia turhuudelle vivahtavia nimityksiä, olisi ainakin Risto siitä pahastunut ja sanonut, että tämä avioliitto on alettu niin rehellisesti ja ilman tyhjiä "kutmasteluja", ettei sitä tarvitse haukkumanimillä nimitellä. Risto oli tuollainen tolkun mies, joka otti asiat vakavalta kannalta ja halusi, että muutkin huomaisivat mitä hän on tehnyt taikka aikoo tehdä.