— Ottaa minun luvalla, ei näy tässä parempiakaan luvan antajia, sanoi nainen tehden työtänsä.
Kusto ei osannut miten jatkaisi keskustelua. "Siltä väliltä", ajatteli hän naisen sanoja, hämmennellen apetta. Saattaisi olla tuokin, mutta tottahan se silloin olisi talon ihminen.
Naisen ulkomuoto ei ollut vähääkään viehättävä, niin että Kusto saattoi mielellään uskoa tämän toiseksi. Hän päätti antaa aikaa asialle ja tekasi pienen hätävalheen, että hän on matkalla vähän vilustunut ja pyrki taloon yöksi, vaikka olikin keskipäivä. Tekipä vielä illan kuluessa sellaisen uhrauksenkin, että keitätti suuren pannun kahvia ja juotteli talon väkeä, sekä joi itse. Ja sillä tavoin hän pääsi selville, että se haettava oli kuin olikin aivan sama, jota päivällä puhutteli navetassa. Hän oli isännän sisar, Reeta nimeltään, vanha piika, usein hyvin kiukustunut elämäänsä ja asemaansa.
Hämärätä viettäissä teki Kusto muutaman tuttavuus yrityksen Reetalle, mutta tuli kohta huomaamaan ettei sitä ollut hyvä lähennellä talottomana ollessa, vielä vähemmin vasikannahkan ostelijana.
Kusto ei pahastunut Reetan katsantokannasta, piti sitä päinvastoin taloisen ihmisen merkkinä, kun ei mielly maattomiin joutomiehiin. Tämä vähäinen kosinta puuha antoi kiihoitusta Kuston maan ostolle. Naapurissa vielä kertoivat, että Reetalla olisi joku leskimies, talon isäntä, kosiana. Tämä tieto kiihoitti kilpailemaan, eikä nyt joutanut kesää odottamaan. Hän lähti tositeolla kyselemään tilusten hintoja ja ostikin kohta pienen rappeutuneen tilan. Heti ostettua muutti hän sinne tavarat ja elukat, sekä toi äitinsä hoitamaan taloutta.
Talon isännäksi päästyä lähti Kusto julkisesti kosintamatkalle. Hän meni kuin tuttuun paikkaan ainakin ja esitti kohta morsiamelle asiansa.
— En minä lähde sinne vanhan akan käskettäväksi, teki morsian tenän ensi aluksi.
— Ei se äiti ole siinä sen pitemmältä kuin sinä tulet, se menee toisen veljen luokse, selitteli Kusto ja sai kuin saikin taipumaan, niin että liitot tehtiin ja kihlaiset juotiin.
Sitten seurasi "syynillä" käynti sulhasen kotona, joka päättyi hyvin, vaikka kyllä morsian ensin halveksi mokomata "räsämänttiä", kun ei ollut kattoakaan kaikissa huoneissa.
— Vaihdetaan parempi, kun aika joutuu, lohdutteli sulhanen.