— Koetahan, sanoi Penja ja kantoi jauhosäkin tupaan.
Silloin se yhteiselämä alkoi. Talonväenkin vuoksi tahtoi Reeta saada leivistä hyviä, ja että niitä tulisi paljon, leipoi hän ne ohuviksi ja kirjaili jokaisen päällyskuoren lusikan kärellä. Penja ei osannut edeltä päin ajatellakaan näin hyvää leipuria ja kiitollisena antoi hän koko leivän palkasta. Tämä oli Reetan mielestä liika paljon, mutta täytyihän se ottaa. Palkinnoksi leivästä keitti hän sitten runsaammasti potattihauvikkaita ja syödessä survasi kuppia Penjaan päin ja sanoi:
— Tuossa on sullekin potattia.
Kurkalta kävi Penja noppamassa potatin kerrallaan. Ei saanutkaan usein keittoruokaa, kun ei ollut keittämistä eikä pataa.
Myöhemmin hän sai vähän lihaa, vaan kun ei osannut siitä mitään laittaa, täytyi pyytää Reetaa yhtiöön. Tämä lisäsi muut aineet ja niin tuli toimeen ruu'an muute.
* * * * *
Toisen kerran oli. Reeta tekemässä Penjalle leipää, kun mökinmies otti tuon yhteen menon oikein puheeksi.
— Teitä näkyy nuo ruokapuuhat vetävän väkisinkin yhteen päin, sanoi hän, niin eiköhän ole selvintä heittää pois tuo kurkalta syönti ja käydä sanomassa papille, että se lyöpi leivät yhteisiksi.
— Parastapa taitaisi olla, arveli Penja naurahtaen.
— Vai semmoisia siinä rupesitte vätystelemään, torui Reeta taputellen hymyssä suin leivän päällystä. Jos vaan vielä puhutte siitä, niin heitän tämä leivän teon kesken.