— No näytäpä, saatatko heittää kesken, puhui mökinmies. Sitten me uskotaan että et taivu tuumaan, vaan jos et heitä, niin silloin se on päätettynä.
Reeta oli heittävinään leipomisen kesken, mutta tuli samassa takaisin sillä syyllä, että eihän niitä muutkaan jouda leipomaan.
— Ei jouda, eikä tarvitse joutaakaan, teki mökinmies päätöksen. Se on sitä myöten valmista. Ala vaan Penja varustella tarpeita pappilaan menoa varten. Ensi perjantaina pääsette sinne minun hevosessani.
Reeta koetti olla sanoissaan vasten, mutta ääni ja kasvojen ilmeet osoittivat selvää taipumista. Penja ei ruvennut joutavata teeskentelemään. Eipä hän viitsinyt tarkemmin tiedustellakaan toiselta, suostuiko tämä eli ei, lähti vaan kyselemään vähän rahaa velaksi, yhteenmenokustannuksiin. Eräs hänen entisistä isännistään tekikin tuon raha-avun ja Penja sai ne maksaa takaisin puuastioita tekemällä, johon työhön hänellä oli parhaiten halua ja taitoakin.
Perjantaina he lähtivät pappilaan. Reetakin oli lopettanut teeskentelemisen. Mitäpä se pitkittämällä parani, kun on kerran mies saatavissa, eikä ole omista eväistä paljon kehumista.
Heti kuulutuksen perästä he rupesivat rehellisesti yhteen ruokaan ja jopa välistä pistivät supakkata keskenään, kuten rakastuneet ainakin. Ne mahtoivat olla tulevaisuuden tuumia, sillä Penja ryhtyi kohta nikkaroimaan. Olipa höylää ja rahaa lainaksi hakiessaan saanut puolen tusinaa teurastettuin eläinten sarvia, joista vuoleksi ja laittoi Reetalle oivalliset imurit pakottaville selkäverille. Itseään varten hän ne etupäässä teki, mutta saattoihan niillä valmiilla pelillä masautella pois liikoja veriä lähimmäisenkin hartioista. Eikä kulunutkaan monta viikkoa, kuin ympäristöllä tiedettiin yleisesti, että Reeta on oivallinen kuppari. Kupattavia alkoi käydä tihkipäätä, niin että sarvia täytyi laittaa paljoa enemmän. Jopa haittoivat talon emännätkin kotiinsa ja siellä kulettivat talosta taloon, jossa Reetalla oli hyvää elämätä pitkäksi ajaksi. Kotiin tuotavaksi kertyi sieltä aika nivakka särvinaineita ja joku penni rahaakin.
Sillä aikaa veisteli ja lepäili Penja yksinään kortteerilla. Ei hän paljoa särpimiä kaipaillut, kunhan oli kirjattua leipää. Mutta kerran sattui leipäkin loppumaan ja Reetalle tuli palattuaan kiire teko. Siinä kiireessään heitti hän päällykset koristelematta ja leipoi leivät sileiksi. Mutta siinäpä tuli erehdys. Penja oli pitkää rupeamata viettäissään käynyt äreämmäksi entistään ja kun ruualle ruvetessaan näki leivät kirjailemattomiksi, alotti hän siitä juonipuheet.
— Tuollaisiako sinä teitkin, etkä kirjannut, alkoi murista.
— Välttää ne ilmankin, syö vaan pois, kehoitti Reeta.
— Enpään syö, syö sinä.