— Kissa ryökäs kaikkiakin, kun jäi vielä monet kengät tässäkin talossa tekemättä.
Pikku poika tuli paraiksi näyttelemään paljaita jalkojaan, että niihin pitäisi kengät olla. Hessu unohti heti vastoinkäymisensä ja alkoi mitä herttaisimmalla tuulella ollen antaa neuvoja vastaisen varalta.
— Niin, kyllä minä tulen muutamain päiväin perästä tekemään, selitti hän. Vaan sillä aikaa sinun on pidettävä jalkopohjat hyvässä voiteessa, etteivät kulu… Ja koppakengätkö ne sitten tehdään?
— Koppakengät ja vielä naukuvat, selitti poika.
— Niin ne tehdäänkin. Mutta sinun pitää sillä aikaa, kun minä olen kylässä, kerätä naukuja. Laita semmoinen pieni pussi ja kun näet, että kissa rupee naukumaan, niin juoksuta silloin kissan suun eteen ja kun on herennyt naukumasta, niin solmia pussin suu tarkasti kiinni, ettei nauku pääse pois… Muistatko nyt kerätä, muuten et saa naukuvia kenkiä.
Poika arveli vähän, mutta asia oli niin miellyttävä, että täytyi katastella, missä se aina tarvittava kissa olisi ja mahtaisiko siltä nyt jo saada tuota puuttuvata ainetta.
Hakumies alkoi panna kiirettä. Jatkaen keskusteluaan pojan kanssa, laitteli Hessu kapineitaan kokoon ja kun oli ne saanut paikoilleen, veti takkikulun päälleen, jolloin oli kaikki valmiina. Pari markkaa pyysi hän tehdyn ja vastaisen työn päälle matkarahoiksi. Mutta mahdollisesti ne solahtivat jo matkan alussa suuhun ja niin sai hän nälkäpäivät kärsittyään palata kovasti kurisevalla vatsalla pitkän matkan työpaikalleen takaisin.
Tästä ei Hessu koskaan valittanut, hän otti elämän tyytyväisesti vastaan semmoisena kuin se oli. Nautti, kun oli nauttimista, kärsi, kun sitä tahdottiin, ja palveli näin yhteiskuntaa voimiensa mukaan.
Varosen jouluharmit.
Oli jouluyö. Harmaisen koivukon keskellä seiso; korkea maalaiskirkko, sekin huurteisena aina huippuunsa asti.