Emäntä kiirehti vaimoin ovelle, ehtiäkseen istumapaikalle. Ruunuista loisti häikäisevä valo hämärästä tulleen silmiin ja täytti mielet juhlallisilla tunteilla. Hiljainen sohina syntyi sijoittelevan kansan liikkeistä, johon silloin tällöin yhtyi kovempi juhlallinen kaiku, kun kirkon palvelijat kulkivat sakariston ovista.
Alhaalta ei emäntä Varonen enää löytänyt tyhjää paikkaa, kun ei haluttanut tunkeilla. Hän peräytyi ovensuuhun ja nousi parvelle. Siellä oli vielä tyhjää tarpeeksi, mutta valoa niukemmalta. Hän sytytti mukanaan tuomansa kynttilän, pystytti sen eteensä ja asetti virsikirjan siihen viereen.
Kohta alkoi kaikua tuon tunnetun "Lauluja nyt laskekaa" jouluvirren sävelet. Koko sydämen hartaudella yhtyi siihen emäntä Varonen, mutta isäntä Varonen, joka oli saanut paikan alhaalla lähellä ovea, otti osaa ainoastaan kuuntelemalla. Miesten puolella ei muutkaan ottaneet niin yleisesti lauluun osaa, oliko siihen sitten syynä äänivarain puute, vai heittivätkö vaimojensa huoleksi, jotka hujauttelivat niin, että lukkarikin aivan turhaan vaivasi itseään huutamalla sekaan.
Unisia silmiä ei näkynyt ollenkaan, ei saarnankaan aikana. Nekin, jotka eivät käsittäneet saarnan sisältöä, pysyivät virkeinä ulkonaisen juhlallisuuden vaikutuksesta.
Isäntä Varonen kuunteli saarnan alkupuolta hyvinkin tarkkaavaisesti, kunnes hänen silmänsä yhtyi muutamaan kynttilään, joka oli kallistunut ja valoi lakkaamatta rasvaa jalustalle. Huomaamatta kohosi jo Varonen istuiltaan mennäkseen korjaamaan, kun tuli ajatelleeksi että se on sopimatonta. Täytyi vaan nähdä, kuinka kynttilä kului harmittavan nopeasti, eikä sille voinut mitään. Hän koetti kääntää silmiään toisaanne ja ajatella, että pitäjään yhteistä tavaraahan se on, mutta väkisin siihen silmä kääntyi ja papin saarnan kuuleminen hämmentyi. Tuo huolettomasti asetettu kynttilä vaivasi mieltä, kunnes se oli palanut loppuun ja tuiskahtanut sammuksiin.
* * * * *
Päivän valettua olivat kirkonmenot ohitse ja joukot virtasivat ulos kirkosta. Jokaisella oli kiire joutua ensimäisinä matkalle, ettei jäisi hitaitten kanssa yhteen joukkoon. Emäntä Varonen meni määrättyyn paikkaan odottamaan toveriaan. Hän sai seista pitkän aikaa portilla, eikä miestä näkynyt. Viimein se tuli taluttaen hevostaan.
— Missä sinä niin pitkään virakoit? kysyi emäntä jo ulompaa.
— Missä! virkkoi Varonen kiukkuisella äänellä. Kun rosvot, hylyt, ovat vieneet mäkivyöt ja suitset.
— No elä nyt, ihmetteli emäntä..