— Niin nuo katalat ovat tehneet ja miten täältä nyt pääsee kotiinsakaan. Voi sen…
— Elähän kovin kiukkuille juhlapäivänä, houkutteli emäntä.
— Kiukkuileisi sitä jos kuka, kun uudet, vasta ostetut hevosvärkit varastetaan. Hirteen semmoiset…
— Koetetaan kärsiä vahinko, lohdutteli emäntä. Kun päästäisiin taloon, niin otetaan suitset lainaksi.
Muuta keinoa ei ollut ja Varosen täytyi lähteä hevosta taluttamaan lähimpään taloon. Sieltä he saivat siksi lainaa, että pääsivät paluumatkalle.
Vaikka emäntä aina vähän päästä muistutti miestään kiukkuamisesta, ei tämä yhtä kaikki malttanut pitkältä olla äänetönnä.
— Siihen kostoon ne parikymmentä markkaa nyt menivät, puhui Varonen. Olisi ne varkaan hyväksi välttäneet huonommatkin. Johan minä ostaissani hekkoilin ottaa halvempihintaiset, vaan tulin sitten ostaneeksi nämä, kun luulin saavani itse pitää.
— Ei se niillä rikastu, jos on vienytkin, sanoi emäntä ja kääntääkseen miehensä ajatukset toisaanne, alkoi puhua kirkkotoimista.
— Kyllä saarnasi rovasti kauniisti ja aivan näkyi heltyvän kyyneliin asti, kun puhui, ettei Jeesuksella ollut kätkyttä, ainoastaan tallin soimi vuoteena.
Hän luuli jo miehensäkin ajattelevan samaa, kun tämä vähän aikaa vaiti oltuaan alotti: