— Olisi siellä tallissa ollut vanhat mäkivyönresut ja jos minä älysin ne ottaa, niin varmaan olisivat säilyneet.
— Voi kun sinä olet tuohon maailman tavaraan kovasti kiintynyt, puhui emäntä nuhtelevasti. Et sinä osaa enää mistään muusta ajatella.
Varonen itsekin mahtoi tuntea vikansa ja koetti pysytellä loppumatkan äänetönnä. Muiden joukkojen seuraan päästyä hän ei kumminkaan malttanut olla ottamatta aina uudestaan puheeksi noista kadonneista kapineistaan. Kävipä hän pitkiä joulunpyhiä viettäissään puhumassa siitä naapuritaloissakin. Ennen Tahvanan iltaa, ei olut ketään niillä seuduin, joka ei olisi tietänyt, mikä vahinko Varoselle on tullut ja kuinka harmissaan tämä siitä oli.
* * * * *
Seuraavan arkipäivän iltana muuttui Varosen mieli iloiseksi ja hän tuli hyvissään kertomaan emännälleen, että nyt ne mäkivyöt ja suitset löytyivät.
— Mistä ihmeestä? kysyi emäntä kummastellen.
— Tuo Takaliston mökin Tuomas oli ottanut ja toi nyt hämärissä pois.
— Mitä tuo sanoi, kun toi?
— Sanoi tulleen itselleen ereyksen. Ei sanonut oman puolellaisilta varastavansa ja syytti minua, kun olen vienyt hevoseni toiselle puolen kirkkoa.
— Ja mitä sinä siihen sanoit?