Puolen yön aikana nousi jo Katri keittelemään kahvia ja Mikkokin kävi hevostaan einehtimässä.
— Nyt siellä vasta pakkanen on, Mikko sanoi tupaan tultuansa ja puristeli paljaita sormiaan. Eiköhän heitetä toiseen kertaan se kirkkoon lähtö?
— Sepä olisi sitä, kun heitettäisiin ja on kerran hommattuna, Katri nuhteli. Minusta siellä ei ole sen pakkasempi kuin illallakaan.
— Eihän se sinusta ole, vaikka sylki suuhun jäätyisi. Mutta kun tahdot niin lähtään vaan.
— Otatko sinä einepalasta? Katri kysyi.
— Vieläpä tässä muuta einettä, kunhan joudutat kahvia.
Mielissään kaatoi Katri oikein täydet kupit Mikolle ja olisipa kolmannenkin antanut, mutta ei tämä huolinut, pani vaan tupakan ja lähti valjastamaan hevosta.
— Pitäisiköhän odottaa sitä kotimiestä, Katri arveli.
— Tottapahan tulenee, Mikko sanoi. Jos tässä ruvetaan sitä odottamaan ja käpistelemään, niin palellutaan ennenkuin on ennätetty lähteäkään.
— No ei odoteta. Minä heitän ruokahuoneen avaimen tuvan pöydälle ja lihapannun uuniin, niin kyllä se ne löytää.