— Olenkos minä ennenkään omaan puoleeni?
— Et ole, en kykene sanomaan, mutta jos näin viimetilissä sattuisi mielet muuttumaan.
— Jos et itse muuta.
— En minä missään tapauksessa, vakuutti Kusto.
— Mutta minua jo epäilyttää, ettei me sovita kaikkia tavaroita jakamaan, sanoi Mauno. Kumpiko meistä esimerkiksi ottaa liinakkotamman, se kun on vähän potkuri?
— Saatan minä ottaa, sanoi Kusto. Mutta jos luulet minun voittavan, niin arvataan edeltäpäin kumpaisellekin hevoselle hinta ja joka paremman ottaa, palkitkoon rahalla huonomman. Se keino on hyvä muitakin tavaroita jakaissa.
— Mikä ne sitten lopussa muistaa, kuka se kulloinkin on joutunut maksuun ja minkä verran, huomautti Mauno.
— Ei heitetä loppuun, selitti Kusto. Jaetaan rahat ensin ja joka ottaa paremman elukan, tai muun kapineen, niin maksakoon rahat paikalla käteen.
— Rahatko ne siis otetaan ensin jaettavaksi? kysyi Mauno.
— Heitetään iltaan, mennään ensin aittaan, siellä ei tarvita rahoja, kun otetaan puntari.