—Niinhän tuo taitaa olla, sanoi Viija ja oltuaan vähän aikaa äänettä aloitti:
—Miksikähän se Arolan Maria ei tullut minun häihini?
—Se asia on ehkä minun syyni, sanoi Liisa.
—Sinunko syysi. Millä lailla? kysyi Viija kummeksien.
—Niin minä luulen, sanoi Liisa.—Minä satuin sille kerran sanomaan, että sinä olet polttanut hyvin monta hänen veli-Antin lähettämistä kirjeistä ilman lukematta.
—No, sanoitko sinä sen?
—Niinhän minä höperö satuin sanomaan.
—Ja siitäkö Mari suuttui?
—Ei se suuttunut, mutta kyllä siitä oli pahaa, selitti Liisa.
—Mitenkä se silloin sanoi? Varmaan moitti minua ylpeäksi.