—Eikö tämä meidän talo näyttänyt kovin pieneltä, näin pitkän ajan perästä?
—Kyllä se vähän siltä näytti, sanoi Viija. Vaan hyvin iloiselta minusta tuntui, kun alkoi näkyä.
Reeta istuutui penkille ja sanoi:
—Hyvähän tuo olisi, ettei entiseen kotiin tulo ikävältä tuntuisi.—
Mitenkä siellä olet jaksanut sitten viime näkemän?
—Aivan hyvästi, jotenkin terveenä.
—Entäs muut joukot?
—Terveenä ovat nekin olleet.
—Ei sieltä muita lähtenyt tänne, ei miehesikään.
—En minä muita pyytänytkään ja Petu sanoi, että hän käypi sitten paremmalla kelillä, selitti Viija.
—Saapihan tuo olla kelinkin syynä, virkkoi Reeta. Vaan olisi se joutanut tulla, että olisin saanut suusta suuhun kysyä, mitä varten ne minuakin sinne käräjiinsä tahtovat.