—No elähän mitään! Paljonko sitten tahtoisit vuoden elatuksesta?
—Paljonkos sinä tahdot, en minäkään tahdo enempää.
—Minä tahdon kaksi sataa, vaan kun lasken puoleentoista, niin se jääpi silloin minulle.
—Elä usko, minä lasken alemma, päätti Reeta.
—Vaan minäpä lasken vielä sitäkin alemma.
Reeta jo kiukustui.
—Laske vaikka kuinka alas, niin minä yhä alemma.
—Heittäkää pois tuo väittely, sanoi kirjuri. Tuolta jo ajaa ostomiehiä.
Sieltä ajaa örhyytteli Kotaniemen Tuokko isolla oriillaan, pieni poikansa rinnallaan. Tehtyään oriilleen tavalliset taloontulokomennot niin kuuluvalla äänellä, että se piti talonväenkin huomata, sitoi Tuokko oriinsa kiinni ja lähti sitten köhnystelemään tupaan päin. Porstuassa heitti hän vielä muutamia kuuluvia jalan tömäyksiä lumenkopistamistarkoituksessa ja piti silmällä eikö aukeaisi kamarin ovi. Jopa aukesikin, ja Esa pisti päätään ulos.
—Täällä on muitakin, virkkoi hän ja työnsi ovea enemmän auki.