—Mitenkähän ne setälässä jaksavat? kysyi Viija iltaista syödessä.
—Ei tuolta ole kuulunut mitään, sanoi Reeta.
—Kävi täällä Arolan Mari, selitti Liisa, ja entisellään kuului silloin olevan niin setäsi kuin muidenkin elämä.
—Sepä hyvä.
Reeta muistutti, että:
—Eihän tuo Arolan talon elämä ole aivan niin entisellään, kuin Viijan lähtiessä, vaan etkö tuota liene kuullut.
—En minä ole kuullut mitään, sanoi Viija katsoen mieluummin alaspäin.
Liisa seurasi Viijaa tarkasti silmillään.
—Vai niin se on kierrellyt, kummasteli Reeta. Poika Anttihan siitä meni viime venekelillä matkalle tuonne etelään, jossa niitä rautatietöitäkin kuuluu olevan ja kuuluvatko luulevan, että menee yhä etemmäkin.
—Vai niin, sepä somaa, ihmetteli Viija ja katsahti Liisaan, että mitä se näyttää ajattelevan.