—Eikä tarvitse, ilmoittivat toiset. Se saapi tulla paikalla pois.
Petu herkesi vastustelemasta ja tuli itse perille asti kyytiin, mikä oli Viijalle lohdutuksena, että olkoot muut minkälaisia tahansa, kunhan Petu on hyvä.
—Etkö sinäkin nyt jää tänne? kysyi Viija, kun olivat perille tulleet.
—Kyllä minä jäisin, sanoi Petu, mutta siellä on nyt kyntötöitä ja muita sellaisia, niin en jouda tällä kertaa.
—Tulethan sitten, kun joudat?
—Kyllä minä tulen. Ja jos ei satuta summalaiselle antamaan tuota niityntekoa, niin heinäaikana täällä on oltava useampia päiviä.
—Sinnepä on vielä niin kauan aikaa, valitti Viija. Käy nyt toki aina vähän päästä ennenkin.
—Pidätkös hyvänä? kysyi Petu leikkisänä.
—Jo hyvinkin, sanoi Viija. Letut paistan joka kerta, kun tulet, ja kannan suuren viilipytyn ja mitä vaan löytyy.
—Jopa sitten tuntuu kannattavan käydä vaikka kuinka usein, nauroi
Petu.