—En minä sitä tunne, vaan se sanoo olevansa teidän pesumummu ja sehän se saattaa viedä sanan.
—Minun pesumummu, sanoi Viija ihastuneella äänellä. Käskekää se tänne.
Vaimo ihmetteli sitä kiirettä ja kummasteli, ettei se siitä toisesta asiasta puhunut mitään. Heti hän meni käskemään vierasta, joka oli tuo vanha Päistär-Tiina, samannäköinen kuin ennenkin.
—Hyvä päivä, tyttöni, sanoi Tiina ja toi terveisiä Viijan entiseltä kotipuolelta.
—Voi rakas mummu, minä olen nyt kipeä, valitti Viija tervehtien toisella kädellä, toinen kohotettuna syleilyn merkiksi.
Tiina tuli tästä rakkaasta vastaanotosta ja kohtalon säälistä aivan liikutetuksi ja alkoi pyyhkiä kyyneleitä silmistään.
—Mitenkä mummu on jaksanut? kysyi Viija.
—Niinkuin vanhat ja köyhät jaksavat, arvaathan sen.
—Entäs siellä tädin kotona Kivirannalla?
—Hyvästi ne sielläkin. Terveisiä käski täti sanoa, kun tiesi minun tännepäin tulevan. Kotaniemessäkin jaksavat hyvästi ja Santulla se on jo morsian, eikö liene häät syksyllä.